Kaupunki etiketti..

Aloin kävelyllä pohtia, että mitkä on mun ns. kaupunki etikettiin kuuluvat asiat, kun käyn koirien kanssa kävelyllä ja mikä siinä vastaantulevassa ärsyttää. 

Useimmiten saan kiukut niskoilleni yhdestä syystä; kävelen väärällä puolella kävelytietä.

 Tästä on väännetty ja käännetty, oon saanut yksin ja ystävien kanssa rumia huuteluja ja uhkailuja, kun ei oo pyöräilijöitä väistetty. Osa kävelijöistä kävelee melkein syliin ennenkuin mulkoillen väistävät sivummalle.. "Etkö osaa väistää?"

Mikä siinä väistämisessä on niin vaikeaa? Minun polkupyörässäni on ainakin kääntyvä eturengas, niin, ja jarrut. Kävellessä yksin on myös mielestäni helpompi vaihtaa tien reunaa kuin esimerkiksi kahden ison koiran kanssa. Useasti, kun itse ajan fillarilla, vaihdan reunaa ja hidastan kohdalla. Niin haluaisin itseäni väistettävän. Ja kun olen koirien kanssa, menen mahdollisimman reunaan kävelemään..

Yksi itseä ärsyttävä kansanryhmä on vaunulliset ihmiset - yleistän, anteeksi nyt vaan -, mutta jostain syystä aina kuljetaan niiden hyökkäysvaunujen kanssa pareittain tai kolmen ryhmässä keskellä tietä  rivissä.. Hypipä siinä sitten pensaaseen ja tee "sulava" ohitus koiran kanssa, jonka mielestä ne vaunut on hemmetin epäilyttäviä kapistuksia muutenkin.. Yksittäin kulkevat eivät aiheuta vaivaa, mutta nämä rivistöt.

No miten sitten? 

Lähde: Google

Itse kuljen aina yhtä reunaa pitkin, pääsääntöisesti, en anna koirieni harhailla reunasta toiseen. No ihan jo senkin takia, että se ärsyttää itseäni ja kävelystä ei tule mitään. Illalla / yöllä syrjäisemmillä poluilla se nyt on ihan yksi hailee missä ne kulkee. Väistetään sitten jos tarttee. 

Kun ohitan toisia koiria, ohitan AINA niin, että olen itse koirieni ja ohitettavan koirakon välissä. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kun narun päässä keskellä tietä kohti tempova ja parhaimmillaan vielä täysiä keuhkoava ohitettava. Räksyttäisi edes sielä ohitettavan toisella puolella, todennäköisesti se myös vähentäisi ongelma-ohittajan reaktiivisuutta. Tai sitten ei. 

Pidän koirat lyhyellä hihnalla kulkiessani ns. pääväyliä pitkin, eli niitä paljon kulutettua ja kansoitettuja asfalttiteitä. Onhan se paljon turvallisempaa itselle, koirille ja muille, kuin se, että se 40kg reaktiivinen kotieläin 8metrin flexin päässä sielä ja täällä ja vähän tuollakin. Tuntuu, että ihmiset eivät ajattele nenäänsä pidemmälle, entäs jos mäessä takaa tuleekin pyöräilijä nopeasti eikä nyt jostain syystä huomaa / kerkeä reagoida /halua reagoida koiraasi, joka jolkottaa ohuen narun päässä toisella puolella kävelytietä? 

Pysähdys on melko tehokas kun se täysiä alamäkeen viilettävä fillaristi jysähtää mahdollisesti ranteesi ympärille pyöritettyyn hihnaan, jonka toinen pää on rakkaan koirasi kaulan ympärillä. Selittele siinä sitten. Todennäköisyys tälle? No aika pieni, mutta olemassa ainakin täällä meillä päin.

En myöskään päästä koiriani ryntäilemään vastaantulijoiden tai koirakkojen luokse. Aina saavat kyllä palautetta jos luvatta yrittävät edes. Et voi ikinä tietää kuinka peloissaan se vastaantulija on sinun ihanasta "ei se koskaan ketään" -koirastasi. Tai toisen koiran taustoista, luonteesta. Poikkeuksia teen, mutta kysyn ensin ja jos toinen on yhtään epäluuloinen sanon, että ymmärrän kyllä, ei oteta turhaa riskiä ja jatketaan ohitusta. Tietty, mun koirat kyllä innostuu aina kun puhun jollekin ja yleensä vain nuoren koiran kanssa saatan kysyä, että voidaanko tutustua. 

Henkilökohtaisesti itseäni ärsyttää myös suunnanvaihtajat. Ymmärrän toki, se on eräissä koulutustekniikoissa yksi vaihe. Mutta nämä jotka junnaavat siinä vaiheessa vuodesta toiseen, edistymättä suuntaan tai toiseen. Itse haluan ohitustilanteita harjoituksen vuoksi, mutta kun joka toinen juoksee metsään, puskaan tai auton taakse piiloon, ettei varmasti saada ohitustilannetta niin harjoittele siinä sitten mitään. 

Täällä meillä päin ainakin on jos jonkinlaista ohittajaa.. Yksi lähtee aina täysiä juoksemaan karkuun, tai ohi ja karkuun. Toinen sukeltaa kävelytieltä metsään ja katoaa sinne. Kolmas jähmettyy paikoilleen ja toivoo, että vaihtaisin suuntaa ja kun lähestyn niin keräilee flexinsä nostaa koiran syliinsä ja vaihtaa suuntaa kiireen vilkkaa. Siinä tuntee itsensä ja koiransa jo Möröksi. Kaikki juoksee karkuun, vaikkei nää ees rähjää, ei nää ees sekoa ohituksista. Nää ohittaa kiltisti, junnu joskus innostuu vähän vetämään kohden ja mä saatan joskus vähän ärjästä, että nyt riittää.  Onko se sit vaan se ison mustan koiran leima? 

Lähde: Google