Son nääs kesä ny!

Ja me ollemme saapuneet etelään! Punkkeja, hyttysiä, käärmeitä, ukkosia, ruuhkaa, pakokaasuja, tauteja, väenpaljouksia! Mahtavaa! Kyllä on jo vähän ehkä kaivannutkin taas tätä hullunmyllyä, Lapissa kun kaikki on niin rentoa ja rauhallista. 

Supin kanssa on nyt touhuttu enimmäkseen, porukan junnu kuitenkin. On treffattu sisko Pilviä, käyty kokeilemassa käsiviehettä pellolla sekä ihan oikeissa treeneissä radalla! Sen lisäksi tavattiin Aurin ja Kuuran kaveri faaraot Supinkin kanssa ja käytiin pitkällä metsälenkillä yhdessä. Sieltä löydettiinkin sitten heti purkillinen punkkeja ja laitoin Seresto pannat tilaukseen aikalailla samana iltana, kun ne nyt joskus tulisi perillekin ennenkun mennään takaisin pohjoiseen. 

Suffeli, Sopuli, Sipuli, Subi, Supo kävi radalla keskiviikkona. Neiti suhtautui kaikkeen elämään ihan niinkuin se suhtautuu kaikkeen elämään. Lunkisti. Sitä ei paljon mikään hätkäytä ja se ui ihmis-, ja koiramassoissa kuin olisi aina kulkenut. Toisaalta, neiti Supi on tottunut koirapaljouteen ja hulluna sekoaviin huskyihin Lapissa, joten tämä ei mulle mikään yllätys ollutkaan. Kaikista eniten kyttäämistä, ja vähän murinaakin, aiheutti haravoiva naapuri. Siis harava, mikä ihme? Ei sellasta ole ennen nähty! 

Radalla Oppossupille vedettiin käsiviehettä kaksi kertaa. Ekalla kertaa suoraan vieheen perään, jahtasi hyvin, mutta arvelutti lopuksi, että mitä sille vieheelle pitäisi tehdä. Vähän leikkiä vieheen kanssa, ja seuraava veto avoimen kopin läpi niin johan neiti Peto roikkui vieheessä sen kiinni saatuaa, kuin pienpeto supikoira konsanaan! Hyvä Supi! Ei ahdistanut oudot ihmiset, viehe, kopit eikä kolinat. Born to run. 

Olisin halunnut ottaa Aurinkin mukaan radalle, mutta yllättävän lämpimät hellepäivät yhtäkkiä talviolosuhteiden jälkeen, niin ei olisi ollut reilua tuottaa kaverille lämpöhalvausta. Ehkä ensiviikolla jo, kun tyypit alkaa oleen sopeutuneita näihin lämpöihin, otan Aurinkin mukaan! 

Kuuran kanssa vähän muisteltiin tokojuttuja. Aivan toivotonta ainakin takapihatokoilu. Neidin käsitys "maahanmenosta" on se, että selälleen kellahdetaan kuin koppakuoriainen. Luoksetuloissa näkyy arjessa tarvitut pysäytykset ja herkästi neiti tarjoaa kesken luoksetulon stoppia. Siis mitä? Huoh. No, mutta tokoleiri on tulossa, eiköhän me sieltä saada kerättyä taas meidän tokoseipäät ja muut taitopisteet. Vähän meinaan haaveilin, että oltaisiin korkattu AVO-luokka tuon pällin kanssa. Mutta Mejä-kokeeseen ilmoittaudutaan ainakin, eri asia sitten että päästäänkö kokeeseen asti. 

Kuukkeli on muutenkin aika jämäkässä kunnossa talven jäljiltä, painoa on 34kg mikä on ihan ennätys tälle koiralle, on siinä ehkä kilo löysääkin mukana..  Supi painaa 11.9kg ja Auri jämäkät 23kg. Toisinsanoen kaikki koirat on tällä hetkellä melko muhkeassa lihaksessa, sillä Aurillakaan ei kylkien päällä ole yhtään ylimääräistä ja tykkäisin melkein, että saisi vähä "lihota", on aika kuivassa kunnossa. Timmimimmi. 

Kissan kanssakin jouduttiin käymään eläinlääkärissä pissavaivojen takia, neiti 8v., siirtyi nyt erikoisruualle, tavoitteena liuottaa virtsakiteet pois.. Perus kissavaivoja siis. 

Kesä ja pikku pakkaset

Onhan nyt sentään jo kesäkuu! Eilen satoi lunta maan valkoiseksi, mikäs sen parempi tapa lopettaa toukokuu. Toukokuussa, kun olen tottunut siihen, että koivut puhkeaa hiirenkorville, nurmikko alkaa kasvaa ja luonto herää eloon. Ei täällä, täällä vasta sulatellaan lumia, otetaan vastaan uusi lumi maahan. Uusi lumi vanhan surma - ne sanoo - ja tottahan tuo tuosta vähenikin taas, kun satoi vettä siihen päälle.

31/05/2017

Kuura pääsi karvoistaan. Nyt se näyttää lähinnä seisojalta, pointterilta tai joltain sekarotuiselta dobberi doggi mixeriltä. Pöljän näkönen, mutta tykkään kyllä uudesta luukista.  Koiran luonnekin muuttui eläväisemmäksi ja leikkisämmäksi. En sitten tiedä johtuuko se siitä, ettei karvat roiku naamalla vai siitä että tuuli puhaltaa pyllyyn ja pistää hulluksi. Ota tuosta selvä, ihan taantunut kersa siitä tuli. 

Mulla alkaa maanantaina loma. Loman kunniaksi suunnistetaan Etelä-Suomen "lämpöön". Kuulin, että sieläkin sataa rakeita ja lunta. HAAHAA. No sinne kuitekin. Ilmoittauduin 6.6. Tuire Kaimion pennun kasvatus -luennolle sekä 8.-9.6. Koirakoutsin tokoleirille. Täällä periferiassa, kun tokoilut jää aika pienelle, puhumattakaan kursseista. Tosin nyt löysin paikallisen porukan, joka treenailee omalla ajallaan. Neiti Riiseni on vaan ollut taas vähän mamma-hölmönä. Hyysätty ja herkistelty. Nyt alkaa palautua omaksi idiootti itsekseen ja voisin uskoa, että leirillä nähdään ihan perus Kuuraa.

Voisin yrittää kirjoitella luennosta ja leiristä postauksen, muistiinpanot tai jotain sinne päin. Jos muistan.

Ulkoasukin koki kolauksen. Kaipasin jotain freesimpä, jotain raikkaampaa. Joten tällainen siitä nyt sitten tuli. Saapi antaa palautetta. Tein siitä ensin leveämmän, mutta jotkut narisi, että ei mahdu näytölle. Ostakaa isommat näytöt.

Ollaan käyty potkurilenkeillä, kiusaamassa metsoja, veto jutut taka-ajatuksena. Tärkeintä kuitenkin on itse liikunta joten mulle ollut ihan sama vetääkö Auri vai ei. Kunnon kohoamisen myötä näyttäis myös jonkinlainen vetomoottori löytyvän. Toistaiseksi hölkötellään. Molemmille kuntoa ylöspäin.

Loppuun kasa videoita, jostain syystä upotus ei nyt toimi asetuksista, joten jaan videot tälleen tyhmästi. En jaksa värkätä. On hyvä ja katsoo siitä. Aurin kanssa alettu treenailemaan Noseworkia. Videolla ihan ekasta kerrasta "ever". Hyvin se sen hiffas. Nyt sain palautetta, että palkan pitää tulla läheltä hajua, joten palkka tulee nykyään purkin vierestä. Ja purkkeja on kaksi! Tadaa. Toisessa haju toisessa ei. Hyvin sujuu. Go Auri!

Tokoko, koko tokoko?

Nyt on taas tokoiltu. Kisat meni ja mietiskelenkin, että vieläkö ilmoittautuisin joihinkin kisoihin. Syyskuussa olisi tosiaan tarkoitus muuttaa takaisin pohjoiseen, tässä on nyt vielä pari muuttujaa ilmassa. Kuten auto, asunto, raha, eettiset ja moraaliset ajatukset työstä. Semmosia pieniä juttua. Ihan kärpäsen kokosia. Jättiläiskärpäsen. About sata kilosen kärpäsen kokosia ajatuksia.

Niin, että jos ennen sitä mahdollista lähtöä vielä kävis korkkaamassa kisat. Ei mitään paineita kuitenkaan, vikoista kisoista täydet pisteet. Paremmaksi ei voi laittaa, parhaimpaan on ylletty. En oleta kuitenkaan enää saavani täysiä pisteitä tuon kanssa. Se olisi jotenkin absurdia. Hyviä pisteitä kylläkin - alokkaasta -, jos vaan kaikki menee hyvin.

Oon nyt valveutunut treenaamaan Aurinkin kanssa vähän enemmän. Yhtenä iltana ihan piruuttani taas päätin ottaa Aurin mukaan treeneihin, että Kuura saisi kateellisena kattoa. Aurin kanssa oli suurtamahtavaaparastakivaa, Kuura oli kateellinen ja teki kans vuorollaan hienosti. No koska Auri naatiskeli yhdessä tekemisestä silminnähden oon nyt ottanut tavaksi senkin kanssa vääntää tokoa. Ja sehän sujuu. Joko koira on muuttunut tai kouluttaja kehittynyt, sillä aiemmin en moista "tokointoa" Aurista ole oikein löytänyt. Tokikin, tokokurssi joka käytiin ei ollut naksutin pohjainen.

Nyt olen rakennellut Aurille sheippaamalla tokojuttuja ja se toimii. Pieniä käsiapuja ja palkkailuja vähän sinne päin yrittämisestä, koska nyt on tärkeintä rakentaa sitä fiilistä ja ohessa ohjailla puhtaaseen tekemiseen. Eihän tosta varmaan mitään kisatykkiä tuu, mutta jos tää sujuu näin hyvin, ni voishan sitä piruuttaan käydä jotkut hallimöllit korkkaamaassa. Hallimöllit, koska en nyt ihan 100% vielä luota sen pysymiseen mun luona jos joku varis, harakka, rusakko, kissa tai hirvi juoksee kentän yli, ohi tai läpi. Voitashan me joku kurssikin käydä. Tosin vähän aattelin sitä agilityä tolle, omaksi iloksi. Mutta joku kurssi, että tulis sitä häiriöö ja urheilujuhlan tuntua. Katsellaan!

Kuuran kanssa on treenattu nyt ilmeisesti avo luokan ohjattua noutoa. Pitkästä aikaa opiskellaan jotain uutta ja ihmeellistä, tovi onkin vierähtänyt vaan saman vanhan hiomisessa. Olen lähtenyt rakentelemaan Kuuralle erottelua takaa haettavaan kapulaan ja edestä tuotavaan kapulaan käsimerkein. Edestä haettava kapula "Tuo!" ja käsimerkkinä oikean käden liike taaksepäin. Takaa haettava kapula "Tuo!" ja käsimerkkinä vasemman käden "heittävä liike" eteenpäin. Kyllä se tuntuu hiffaavan. Aluksi kokeilin tehdä molemmat oikealla kädellä, mutta koska riiseni, päätin vaihtaa erikäsille. On koiralle helpompaa.

Lisäksi eteen lähetystä on haeskeltu. Valkussa Mikalla oli upea visio siitä kuinka koiran saa opetettua eteen lähetykseen ilman edessä olevaa maali palkkaa - lelua, namia tai targettia. No, fiilisteltiin sitä eilen illalla takapihalla ja joo, periaatteessa se vois tajuta sen. Otin muutaman lähetyksen maalipalkalla, sitten poistin palkan ja eteen! Kun koira juoksi (n. 2m) suoraan eteen heitin lelun sen yli sen eteen samalla naksauttaen. Joo, kyllä se voi toimia. Viilaillaan!

Tänää hömpöteltii tämmöstä, ohjaaja sekoilee remmin kanssa. En oikeesti kykene naksuttaan, palkkaan, liikkuun JA piteleen talutinta. Hirveetä multitaskaamista..

Ettei nyt vaan sattuis mitään...

Ei auta vaikka pysyis vaa himas, kun toi Urpå omaa mieltymyksen kiviin. Maukkaita, pieniä, pyöreitä, soikeita, sopivan kokoisia, mutasia, multasia. Kiviä. Nam. En voi käsittää mistä se on nyt aikuisiällä saanut päähänsä, että kiviä voi syödä. Siis syödä.

... ettei nyt vaan sattuis mitään. Vähän huvitti, kun tää biisi soi radiosta automatkalla..

Löysin muuten tämmösen soppaluunkin, ja vähä tässä leikin harjaliskoa, ettei vaa Kuura saa tätä.

Joku varmaan muistaa viimekesältä postauksen Aurista, kun lähdettiin päivystykseen - olikohan vielä sunnuntai? - kun koira oli vähän heikossa iskussa. Viime lauantaina päässä pyöri pieni flashback traileri, kun koira säntäsi ulos ahmimaan heinää ja oksentamaan. Ja syömään heinää. Edellisenä iltana se oli muuten normaali, muttei syönyt kuin hevosen lihaluu jauhelihan ja naudan luuton jäi kuppiin. Ajattelin, että no se on vaan nirso, kun on nautaa syönyt niin paljon muutenkin.

Oliskin. Seuraavana päivänäkin aattelin vielä, että no sillä on varmaan närästys + ummetus, kun ei ruoka maistunut ja närästys yrjöä kera heinän. Toi on herkkävatsanen ja herkästi puklailee, jos ruoka-aika venyy tai ruoka muuttuu nopeammin sulavaksi - tai jos syö luuta. Hälytyskellot kuitenkin kilkatteli taustalla kokoajan, vähän turhan paljon nyt muistuttaa viime kesää. Lenkillä Auri ei oikein ravannut ja saattoi yhtäkkiä istahtaa alas. Selvästi epämukava olo, joten päätin soitella Hattulan eläinlääkäri asemalle. Sieltä sanottiin, että niin kauan kun koira on muuten virkeä niin turha tulla käymään, mutta jos alkaa oksentamaan kaiken ulos niin sitten pitää lähteä.

Päästiin kotiin, annoin siivun kinkkua ja neiti joi vettä. Meni viitisen minuuttia ja kaikki tuli ylös. Aattelin, että noniin, se siitä. Soitin uudelleen Hattulaan ja ilmoitin, että ollaan sielä noin tunnin päästä. Hurtat autoon ja kohti Hämeenlinnaa.

Perille saavuttuamme päästiin tosi nopeasti tutkittavaksi, Auri vietiin röntgeniin ja jäätiin Kuuran kanssa odotteleen tuloksia. Kuvat otettiin ilman nukutusta, ja tässä vaiheessa olin jo aika varma, että kivi sielä suolessa on. Mainitsin siitä lääkärillekin. Nyt vaan jännättiin, että kuinka iso kivi, tuleekohan se öljyllä ulos vai pitääkö leikata. Lääkäri palasi pian - huuliaan nuoleskelevan pirtsakan iloisen Aurin kanssa - takaisin, tais typsy saada herkkuja oven toisella puolella, ja totesi diagnoosin olevan nopea ja helppo; kivi.

Se oli tavallaan helpotus, mutta toisaalta tällä kertaa kivi oli edelleen ohutsuolessa, kun vuosi sitten se oli jo paksusuolessa, kun kuvattiin. Mutta positiivista oli se, että ensimmäinen kivi oli n. 2x3cm kooltaan ja tämä uusi tapaus aavistuksen pienempi 2x 2,5cm eli se kyllä tulisi ulos.

Alkuun vähä murjotettii, mutta nyt se on ihan ok.

Auri sai nestettä ihon alle, pahoinvoinninesto lääkettä sekä pistoksena kipulääkettä, jonka kuulemma pitäisi spesificisti lievittää suolistokipua. Kiven tulisi tulla ulos vuorokauden sisään, ja jos mitään oksentelua tms. enää olisi niin uudelleen yhteyttä. Lisäksi 22ml parafiiniöljyä 3x päivässä vuorokauden ajan. Sitä olin jo antanutkin kotona yhden annoksen. Olisi myös hyvä, että koira söisi ruokaa, sillä ruoka auttaisi kiven siirtymistä kohti paksusuolta ja sitä myöten ulos. 

Ostin eläinlääkäriltä mukaan Hill'sin Critical Care tölkkiruokaa, koska neiti nirppis ei ollut syönyt mitään. Kotiin saavuttuamme korkkasin tölkin ja eipä ole mikään ruoka uponnut yhtä nopeasti Aurin kitusiin, kuin tämä sapuska. Harmitti, että otin vain yhden tölkin, mutta onneksi neidille sitten maistui ihan omakin ruoka, kun tarjosin uuden aterian myöhemmin.

Vinttikaverien kanssa pysyy kaverit ehjänä vaikka vähän pistettäs painienkin.

Aurilla on kohtuu hidas ruuansulatus, joten en ollut erityisen huolissani, kun se ei ollut vielä seuraavaan aamuunkaan mennessä käynyt caccalla. Edellisestä kerrasta oppineena, odottelin iltaan asti, jolloin oli tehty jo kahdesti tarpeet. Ensimmäisellä kerralla neiti pykisteli pitkään heinikkoon josta en sitten edes löytänyt mitään. Oletan kiven tulleen sinne, sillä en sitä mistään muualtakaan löytänyt.

Päätin, että leidi Auri ulkoilee täten vain kuonokoppa päässä. Poikkeuksina tietenkin remmilenkit ja silloin kun olen itse kokoajan läsnä. Takapihalla kuitenkin saa pitää koppaa päässä, koska en jaksa/pysty kokoaikaa kyttäämään mitä se suuhunsa laittaa. Auri on onneksi sujut kuonokopan kanssa. Eihä se sitä rakasta, ja kyllähän se sitä vähän kenkuttaa, mutta itsepä on tehnyt valintansa kivien napostelun suhteen. Tulee himppasen verran kalliiksi nämä tottumukset, joten koppa päähän ja baanalle. Puhumattakaan, että olisi jouduttu leikkaamaan.

Pienestä herkustakin vois mennä tunteisiin.

Aurille jo viimekesänä hommattu greykoppa, eli kennelkoppa, on nyt ystävämme. Teippasin siitä vielä ylimmän raon umpeen, ettei poimisi kiviä kopan sisään. Tai oikeastaan mitään muutakaan. Juurikaan en ole huolissani mistään myrkytyksistä tms., mutta juurikin nämä kivet.

Kuonokopan käyttöä olen alkanut suosimaan myös, kun mennään irtolenkeille koirakavereiden kanssa. Se on halpavakuutus. Toki esimerkiksi Kuuralla on vahinkovastuuvakuutus, mutta mielestäni on mukavampaa ennaltaehkäistä, kuin maksella kuluja.

Vinttarikavereiden ja pienempien sekä tulisten ystävien kanssa kirmaillessa kuonokoppa estää tarttumasta kaveriin kiinni - ohuempi nahkaisella koiralla voi revetä iho, tämän vuoksihan vintti-ihmiset käyttävät juoksukoppia. Pienempien kavereiden kanssa, jos meno yltyy liiaksi ja tartutaan kiinni voi käydä heikosti. Parempi mahdollisuus säästyä murtumilta ja olla vähän mustelmilla, kun jättiläiskamu ei pääse tarttumaan kiinni. Ja tietty joskus asiat voi mennä tunteisiin, niin vältetään turhat välien selvittelyistä syntyneet nirhaumatkin!

Lisää kokemuksia kopan hankinnasta ja käytön syistä kirjoitteli Koiria maalta täällä.

Moponkahvakorva ja Avulias Aatu

Tiistai illasta meille saapui pohjoisen vieraita Muoniosta ja Kemistä. Renny koirineen - Osma ja Seppo - sekä hänen äitinsä. He tulivat etelään lomaseikkailulle, mutta ajankohdan määrittäneenä syynä oli luustokuvaus.  Oltiin jo aiemmin talvella varattu paikka joukkotarkastukseen Eläinystäväsi lääkäri Juha Kalliolle. 

Keskiviikko aamuna sitten heti startattiin kahdeksaksi eläinlääkärin vastaanotolle. Auri ja Osma on kuvattu jo aiemmin, joten Osma selvisi reissusta tainnuttamatta ja Aurilta kuvautin vain selän. Toki samassa yhteydessä uudelleen kuvattiin myös lonkat lääkärin toimesta.

Kuura oli ensimmäisenä vuorossa, ja neidiltä otettiinkin ihan täysi setti. Tutkittiin polvet, lonkat, selkä, kyynärät sekä häntä. Tutkimus aloitettiin kopeloimalla Kuuran jalat ja tunnustelemalla selkää. Jo aiemmin leikatun polven vuoksi tahdoin ocd-kontrollikuvat. Polvessa on uudisluuta leikkaushaavan alueella ja ympärillä, mutta muutoksiin nähden se on yllättävän toimiva peli. Jossain vaiheessa voi olla, että ristisiteet vaurioituu ajan myötä, mutta ei välttämättä.  Polvet ei myöskään luksoi, mitä en niiden uskonut tekevänkään. Heti ensimmäisenä kehuja tuli hyvästä ja molemmin puolin yhtä vahvasta lihaksistosta takajaloissa.

Lonkat kuvattiin, alustavaksi arvioksi saatiin A/B, toinen lonkkamalja oli aavistuksen avonaisempi kuin toinen. Epäilyksenä sen johtuvan leikatusta jalasta, ja jos koira käyttää toista jalkaansa enemmän. Mutta muuten oikein puhtaat ja hyvin maljoihin asettuvat.

Kyynärät oli puhtaat siinä määrin, että niissä ei ollut merkkejä kulumasta eikä tulehduksista, toisessa kyynärässä oli jokin millin epämääräinen "kohouma", joka saattaa laskea tuloksen 0/1. Myös toisessa kohtaa molempia kyynäriä oli poikkeavia muotoja, mutta lääkärin mielestä ne ovat vain yksilöllisiä, eivätkä vaikuta arviointiin eivätkä terveyteen. Persoonallisen mallinen kiinnittymiskohta muistaakseni lihakseen.  

Selkä tulee todennäköisesti saamaan arvioksi SP2. Muuten siisti ja normaali, mutta lannerangan ja rintarangan vaihtumiskohdan huudeilla oli pari muhkeaa spondyloosi silloittumaa. Lisäksi lannerangassa oli yksi silloittuman alku, ja toinen todella pieni alku. Eli selkä ei todellakaan ollut priimaa. Tämä yllätti itseni, sillä selkä on ollut täysin oireeton, kun sitä on hierottu.

Hännän kuvautin koska sinne on ilmestynyt mysteeri mutka. Mutka paljastui murtumaksi, eikä häntämutkaksi jota epäiltiin.

Aurilta kuvattiin selkä. Oli mukava kuulla, että tyypin nikamat on ihan priimassa järjestyksessä, ei mitään ylimääräistä missään, ei ahtauksia ei mitään. Täydellinen. Niinkuin koira itsessään muutenkin. Myös lonkista Kallio antoi paremman arvion kuin Haapasalo, joka arvioi ne hieman alakanttiin B/C. Kallio antoi niinkin positiivisen kuin jopa A/B. Lonkat on siistit, ja lähes täydellisen sopivat maljoihin.

Kuuran kanssa on koettu niin paljon vastoinkäymisiä jo, etten jaksa enää murehtia "huonoja" luustokuvaus tuloksia. Tiedossahan se on ollut jo aikaisemmin, ettei tämän tyypin kanssa tulla harrastamaan vauhtilajeja ja terve tulevaisuuskin on vähän kysymysmerkin alla. Nyt kuitenkin tiedän varmaksi mitä sielä on ja osaan ylläpitää lihashuoltoa, ja -kuntoa sekä seurailla mahdollisia oireita. Arkea jatkamme aivan samalla tavoin kuin aiemminkin, ja uutena lajina aloitimme juuri haun. 

Hakumetsässä käytiin kokeilemassa lajia, Kuura yllätti niin positiivisesti kuin negatiivisestikin. Intoa ja tarmoa juosta metsässä herkku-ukolta toiselle kyllä löytyi, mutta rohkeus karahti maalimiehen taskussa piipanneeseen radiopuhelimeen. Radiopuhelin ei kuitenkaan syönyt suursnautseria vaan Kuura pääsi "traumasta" ylitse ja lopetettiin treenit hyvällä fiiliksellä. Toivottavasti jo seuraavalla kerralla Kuukkeli on käsitellyt asiaa herne-aivoissaan ja alkaa siedättymään idealle "ukkoja metsässä".

Itselle lajissa oli paljon uutta. Jonkinverran olin kerennyt perehtyä siihen mitä laji pitää sisällään, mutta termistö ja käytäntö on eri asia. Muutenkin kun olen enemmän sorttia "tee-ja-opi" kuin "lue-ja-opi" niin luulen asioiden valkenevan parhaiten treenien kautta. Toki nyt sain kotiläksyksi opiskella termistöä, jotta treeneistä saadaan sujuvammat. Toistaiseksi olen ihan avoin lajille, en halua yhden kerran lannistaa intoa. Ja huonomminkin olisi kai voinut mennä.

Maaliviivalla

 On keretty touhuaan vaikka ja mitä taas. Varsinaisesti ei mitään ihmeellistä ja mullistavaa (muu!) mutta kaikenlaista pientä kivaa. Muunmuassa käytiin potkurilenkillä joku aika sitten työkaverin ja hänen koirien Jackyn (musta yllä) ja uuden tulokkana Saaran kanssa. Saara-husky päätti muuttaa sisäkoiraksi viettämään eläkepäiviään, eikä valinta ollut huono kummaltakaan kantilta. 

 Saara-muori päätti, että työvuodet on tehty ja on aika eläköityä. Mutta pitäähän sitä eläkepäivinäkin pitää mieli vetreänä pienillä aktiviteeteilla, ja esimerkiksi nyt käytiin vain 3km lenkki. Oli mukavaa ja kelikin oli kaunis! 

 Käytiin myös omien hurjien kanssa pari päivää sitten kurvailemassa pieni vetolenkki tauon jälkeen. Kyllähän sitä vielä homma sujui ja osattiin. Lyhyenä pidettiin tämäkin pätkä. Ihan vaan fiilistelyn vuoksi. 

No? Eikö mennä jo?

 Tänään käytiin taas rallittelemassa jääradalla, joka on iltaisin suljettu autoilta. Herrasväellä oli oikein mukavaa ja sai pitkästä aikaa vähän kuvailla tyyppejä ja rymyämistä. Vauhdin hurmaa..

"Mihin suuntaan??"

Viisaat eläimet..

"Nää on ihan kilttejä"
(oikeesti, on ne.)

 Ja huomenna viimeinen työpäivä. Voi hyvää päivää, kirvesvartta. Äkkiä se aika meni. Nyt sitten pieni loma väliin ja seuraava työrupeama odotteleekin etelässä, vähän erilaisessa meiningissä. Odotan mielenkiinnolla!

♥ Viaton ja pieni Auri

.. vai onko sittenkään? :'D

Kenguru-geeni!

Erikoispostaus: Auri

Erikoispostaus Aurista, mikä siitä mustavalkoisesta puikkonokasta tekee niin erityisen ja omalaatuisen?Täydellisen.

Auri on hyvin paljon erilainen koira, kun vertaan useisiin muihin mitä olen tavannut. En väitä, ettäkö se olisi juuri poikkeavan viisas, mutta aivan oma persoonansahan se on, kuten varmasti moni muukin koira oman omistajansa silmissä. Jopa meidän neljän koiran laumassa sen luonne on vähän poikkeava. Välillä tosiaan tuntuu, että Auri ymmärtää paljon enemmän, kuin muut, on jopa inhimillisen viisas.

Termeillä puhuttaessa neiti on varmaan vain herkkä, lukee ihmistä herkästi, aistii mielialat ja oppii todella nopeasti uudet asiat. Aurista olisi varmaan saanut koulutettua hyvän avustajakoirankin, ominaisuuksiensa puolesta. Olenkin facebuukissa seurannut erästä brittiläistä avustaja koiraa Bearia, ja tämä onkin herättänyt itsessäni ajatuksia. Auri reagoi mielialoihin selkeästi. Jos olen vihainen / suuttumassa jostakin, neiti tulee heti syliin istumaan ja pusuttelemaan. Rauhoittelemaan, että elä viiti, ihan tyhmä juttu. Siinä missä Kuura ei välttämättä edes tajua mitään tai on jo paennut rajan yli Ruotsiin, ja pojat vaivihkaa siirtyvät sängyn alle "turvaan".

Olen aina aiemmin kokenut, että avustaja koirat ovat labbiksia tai muita pehmeitä ja helppoja rotuja, mutta tutustuttuani Beariin ja sen ohjaajaan internetin välityksellä olen saanut asiaan uutta perspektiiviä. Ei kaikki avustajakoirat ole niitä klassisia sokeankoiria, koira voi auttaa ohjaajaansa muutenkin.

No Aurin erikoisuuksia löytyy myös käytöksistä. Se esimerkiksi rakastaa istua saunassa. Eräänä iltana laitettiin sauna lämpiään ja suihkuhuoneen ovi jäi raolleen. Saunan oven alla on n. 20cm rako. Hetken kuluttua kuului kolahdus, kun Auri meni oven alta ja hyppäsi ylälauteelle loikoilemaan lämpiävään saunaan. Aina, kun sauna lämpiää, tulee Auri mukaan halusit tai et. Se istuu aikansa löylyissä ja kun alkaa läähättämään yleensä pyydetään neitiä poistumaan viileämmälle puolelle.

Kesällä Auri istui parvekkeella, karvaryijyllä vuoratussa tuolissa, suorassa auringon paahteessa n. +27C asteessa. Sitten kun tuli selvästi aivan liian kuuma, neiti valui sisälle ja rojahti viileälle lattialle jäähtymään. Jäähdyttyään usein palasi takaisin lämmittelemään.

"Liikenisköhän mullekin?"
Ignooraa purnukka meri pöydällä. :'D

Auri on erinomainen seurakoira. Se tykkää osallistua - oli siitä apua eli ei - ja olla mukana arjen askareissa. Se katsoo kanssasi leffaa, istuu vieressäsi tietokoneella, kiipeää ruokapöydän jakkaralle - toiselle puolen pöytää - ruokaseuraksi. Se mönkii illalla unikaveriksi viekkuun ja kun olen nukahtanut siirtyy omalle pedilleen/lattialle jäähdyttelemään. Erikoistaitoja on myös peiton alle mönkiminen ja nukkuminen pää tyynyllä. Kuten kuvassa yllä, kun en kerennyt petaamaan sänkyä.

Auri on myös täydellinen koira pentujen kanssa. Se ei ota pentuja liian vakavasti, ja osaa asettaa niille rajat selkeästi ja järkevästi. Ei äkkipikaisesti niinkuin esimerkiksi Osmalla on taipumusta suutahtaa, jos menee hermo. Kuuran kanssa aluksi olin todella varovainen, ettei Osma vahingossa hermostu liikaa, koska noh, en ihan luota herraan yhtä paljon kuin Auriin, joka on säyseän luonteensa todistanut. Aurin säyseys ei kuitenkaan päde loputtomiin ja esimerkiksi kylään tulevat vieraat koirat pitää ensin tavata ulkona, mielellään kävelyllä neutraalissa paikassa, ennenkuin meille voi tulla. Samalla tavoin toki tutustutan omat pennutkin mitä meille on tullut/ollut.

Rommi vs. Auri

Kesäisin Aurin suurinta hupia oli istua kottikärryissä. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun neitiä kärräiltiin tuntitolkulla ympäri pihamaata, josta tämä pälyily ylväästi ympäristöönsä. Kuninkaallinen oikein, olisi varmaan pitänyt pistää sille tyyny pehmikkeeksi kärryn pohjalle. Siinä missä Kuura taas ei moiseen hömpötykseen suostunut, vaikka vähän yritin sitäkin opettaa kärryssä istumaan. 

"No, mikä kestää?"

Venyttely on myös yksi asia mistä tämä typy nauttii selkeästi. Oli se sitten hierojan, minun tai koiruuden itsensä puolesta niin se on aina harrasta ja mukavaa. Erityistaitona valuminen asioiden yli. Tuolilta lattialle, sängystä minun yli lattialle jne., aina "jooga-asennossa".. Ja joskus tähän asentoon unohdutaan pitemmäksikin aikaa, koska tuntunee oikein mukavalta!

Osallistuminen, kuten mainittu, on myös erikoistaito. Mitä teet? Miksi teet? Voinko auttaa? Toki työt saa myös tehdä rauhassa, kun pyytää neitokaista siirtymään syrjemmälle. Mutta varustaudu saamaan syrjäsilmää ja paheksuvia katseita sekä tuhauksia suuntaasi. Hänen arvollensa ei ole soveliasta tulla kielletyksi/estetyksi toteuttamasta itseään.

Mikä tää on? Mitä siel on? Voinko mä..?

Yksi erityistaito lisää on kyky kiivetä puihin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen hakenut Aurin puusta, kun se on sinne kiivennyt linnun tai oravan perässä, tai ihan vaan huvikseen - koska se orava oli sielä eilenkin. Kuura useasti ei tunnu edes ymmärtävän sitä, että Auri tosiaan on puussa, vaan juoksee ympäri puuta ja haukahtelee turhautuneesti "en tajua?!". Joskus mietinkin, että onkohan tähän koiraan sekoittunut vähän kissaa, esimerkiksi ilvestä.

"Täällä se oli eilenkin!!"

Raatona hivuttautuminen eteenpäin.

Lyhyesti: Auri on elämäni se täydellinen koira, juksupäisyytensä ja ehtymättömän riistaviettinsäkin kanssa. ♥

Hey hey, my my

Hey hey, my my

Vuosi 2015 on jätetty taakse. Lisäilin linkkien taakse vähän musiikkeja, jotka jollain tavoin on vähän osuviakin. Vuosi oli melko erilainen mitä aiemmat vuodet, mutta tavallaan samallainen. Alkuvuosi alkoi vähän surullisissa tunnelmissa, kun tärkeä perheenjäsen muutti sateenkaarisillalle. Vaikka ikävä on edelleen niin yllättävän helposti sitä on sopeutunut ns. 'itsenäiseen elämään'. 

Itse aloitin työkokeilun hevostallilla, ja vietinkin kuukauden päivät tutustuen heppatytön elämään. Työ oli mukavaa, fyysistä ja tavallaan vaihtelevaa vaikka jokainen päivä olikin rungoltaan sama. Ratsastamaan en kuitenkaan päässyt, mutta tallitöitä tein senkin edestä ja kyllä hevoset on mielestäni oikein mukavia eläimiä.

Koirien parissa vuosi alkoi siinä missä mikä tahansa vuosi. Kuura täytti vuoden helmikuussa, Auri ja Osma kolme vuotta maaliskuussa. Tammi-,helmi-,maaliskuussa meillä oli uusi kämppis, kun Osma & Renny co. harjoittelivat lappalaiselämää Lapissa. Kuuran kanssa tokoiltiin ahkerasti ja itse aloitin tammikuussa judon treenaamisen.

Come and join the murder

 

Huhtikuulla Osma & co palasi sitten Lapista takaisin etelään ja edessä oli muutto oman muuttuneen elämäntilanteeni vuoksi. Auri ja Kuura pääsikin asumaan kesäkuukausiksi omakotitaloon ja nautiskelemaan pihakoira elämästä.

Toukokuun lopulla Osmalle tuli tyttökaveri kotikokeiluun, mutta parivaljakon arki ei toiminut sillä Iris tyttö oli liian kovaluonteinen ja ärhäkkä terrieri tyyliin. Osma kulutti päivänsä sängyn alla piilossa ja Iris piti natsikuria yllä. Aikaa parille sopeutua toisiinsa annettiin pari kuukautta, mutta koska muutosta ei tapahtunut oli parempi päätös etsiä Irikselle koti muualta. Näin ollen Osma jäi jälleen ukkomieheksi ja rohkeasti ryömi sängyn alta pois.  Iris löysikin pian sitten kodin, jossa ilmeisesti asuu onnellista elämää toisen poikakoiran kanssa.

 

Muutkin mokaa

Kesä tuli, oli ja meni. Kesällä ei tehty juuri mitään, kotona touhuttiin jonkin verran ja Kuuran kanssa alettiin etsimään moottoria tottiksen ja tokon tekemiseen. Korkattiin kisaurat tokon mölleissä ja rally-tokon alo-luokassa. RT koe meni hyvin, oltaisiin saatu 85pistettä, mutta mokasin itse ja naksutin roikkui treeniliivissä joten saatiin  hylky. 

 

Tarkoituksena oli mennä hetipian uusiin kokeisiin, mutta se sitten jäi kun ei ollut tilaa eikä päästy mihinkään meille sopivista. En millään jaksaisi liittyä kerhoihin vain sen takia, että pääsisin kokeisiin. Kuuran kanssa opeteltiin treeneissä rentoon höntsy meininkiin ja saatiin kaivettua saalisvietti esiin ja treenit sai ihan uutta potkua. 

 

Aurin kanssa alkukesäsästä tuli äkkilähtö lähtö eläinlääkärille koiran ollessa kipeän oloinen. Neiti oli nielaissut kiven ja se jumitti suolistossa, röntgenissä kuitenkin näkyi sen olevan jo paksusuolessa ja loppuviimein se tulikin sitten itse ulos. Lisäksi treffailtiin jonkin verran koirakavereita!

"Nyt ei tarvitse enää säästää, kun on tarpeeksi sekaisin päästään.."

Syksyn tullen piti alkaa miettiä sitten omaa elämää ja mitä sitä alkaisi tekemään. Työhakua, työkokeilupaikkojen etsimistä ja koulutuspaikkojen katselua. Tuntui ettei mistään mitään koskaan. Jos löysinkin itseä kiinnostavan yrityksen, joka olisi ottanut harjoitteluun niin työkkärihän sitä ei sitten hyväksynyt. Koulupaikat oli jo keväällä haettu ja työpaikkojahan tässä talouden tilanteessa on "ihan liikaa". Not.

No Renny & Osma co olivat muuttamassa jälleen talveksi Lappiin, jotenka täyttelin hakemuksen samaan yritykseen, harjoitteluun, koska kausi oli jo käytännössä alkamassa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että sain paikan ja parin kolmen viikon odotuksen jälkeen startattiin ajomatka pohjoiseen. Työharjoittelu huskytarhalla alkakoon. 

 

But time is a blessing and memories are gold.

Samalla, kun Renny poikkesi etelään ja otti minut kyytiin haettiin Jämsän korvilta Osmalle tyttöystävä ehdokas. Pieni Rommi pentu matkasi meidän kanssamme Muonioon. Ajomatka (15h) ja kotiutuminen sujui oikein mallikkaasti. 

 

Pentu oli todella reipas ja rohkea. Jopa hieman uhkarohkea pieni holsku x kkkmix, mutta kolmen päivän kuluttua kotiutumisesta suuri suru kohtasi, kun  pienen pieni Rommi tyttö menehtyi. Pentu lähetettiin Eviraan ruumiinavaukseen, mutta ruuminavausraportti ei juurikaan selvittänyt mitä oli tapahtunut. Kuolin syy oli keuhkoperäinen, mutta varmaa tietoa ei ole miksi näin kävi. Synnynnäinen vika? Onnettomuus? Ei ole asiasta juurikaan huudeltu, jotta vältettäisiin turha asialla spekulointi ja mässäily, koska eihän tälle mitään voi. 

Muutama viikko toivuttiin pienen pennun menehtymisestä, kun Renny päätti toteuttaa jo pitempi aikaisen haaveensa ja tarhalta eräänä iltana lähti meidän matkaan Seppo-husky. Seppo oli jo pitempään odotellut omaa kotia, sillä herralle ei työkoiran duuni maistunut. Seppo onkin ollut oikein oiva lisä meidän laumaan, ja sopeutunut todella hienosti sisäkoiraksi. Hulluhusky, Sekoseppo.. Onhan se vähän omanlainen persoona, mutta hyvin sujuu arki  tällä kokoonpanolla...

Tulevaisuus näyttää sitten, että toteutuuko ensikesänä minun haaveeni kolmannesta karvaperseestä.