Kaamoksen aikaa

Vetotreenin puolivälissä kodalla paistamassa maggaraa.

Jaha, mistähän sitä sitten alkaisi. Itse kun tietää kaiken, niin ei osaa oikein ajatella mitä muut haluaisi edes tietää - tai miksi. 

Täällä pohjoisessa alkaa pian kaamos, oikeastaan päivät ovat nyt jo naurettavan lyhyitä ja tuntuu, että jos päiväs aikaan istahtaa hetkeksi aloilleen on taas jo pimeää eikä kerennyt tekemään mitään valon aikana. Päivänpituus on tällä hetkellä 2h 31min. Joten pimeää on 21h 29minuttia. Vielä 8 päivää ennen kaamoksen alkua, sitä kestää sitten 24päivää. Pimeyteen kuitenkin tottuu. On aivan normaalia lähteä kello 15.oo otsalamppu päässä koirien kanssa metsään, sillä vaikka silloin ei vielä olisi pimeää on pimeä viimeistään, kun tulee takaisin. Kirkkaalla säällä ja täydenkuun aikaan ei täällä otsalamppua tarvitse oikeastaan kuin tarkkuus hommissa (kameran säätö, valjastus yms.), sillä lumi heijastaa valon todella tehokkaasti.

Luntakin muuten on, ja sitä tulee kokoajan lisää. Tänä vuonna mukavasti ensin tuli pakkaset ja sitten lumet. Käytiin potkurilla ja luistimilla viereisen Muoniojoen jäälläkin muutamina iltoina pyörimässä. Paikalliset hullut; Luistelee kirveet kädessä.

Kirkkaat yöt ja paukkupakkaset ovat myös näyttäneet meille useasti hienoja revontulia. Viimeiset nähtiin maanantaina, kun käytiin päiväreissu Rovaniemellä tapaamassa Pöystin kasvattajaa. Menomatkalla aurinko paistoi niin matalalla, ettei tietä juurikaan nähnyt ja tullessa revontulet yrittivät varastaa kuskin huomion tiestä. Reissu venyi 15h mittaiseksi ja alkoi jo saamaan hieman Napapiirin sankarit tyyppisiä vivahteita, mutta turvallisesti perillä vaikka porojakin oli liikkeellä pilvin pimein. Ne onneksi kahta lukuunottamatta pysyivät poissa tieltä.

Rovaniemellä käytiin oikeastaan hierotuttamassa koirat. Kuka sitä nyt ei 300km suuntaansa aja koirahieronnan takia? Kuura sai myös suolahoidon, sillä sen selkä oli sen verran kipeänä ettei sitä hierottu nyt kunnolla. Samalla myös Pöysti pääsi käymään "kotikotonaan" ja olikin hauska katsoa miten musti reagoi tuttuun ympäristöön. Välillä tuntuu, ettei tuolla koiralla ole minkäänlaista pitkänajan muistia. Pöysti oli kuitenkin aivan riemuissaan, kun tapasi tuttuja ihmisiä.

Mikki poika tarhalta.

Roin reissulla poikettiin Kittilässäkin. Ostin elämäni ensimmäisen säkin Royal Caninia. Oh my gerd. Enpä olisi tämänkään päivän uskonut koittavan. No, mutta kyseessä kuitenkin Royalin 4800 mikä on ihan kehuttukin safka. Oli hyvässä tarjouksessa, josko siitä tarttuisi tuohon ruikku-kuikeloon vähän massaa. Pöysti tosin on vielä niin nuorikin (1,5v.) ettei hirveästi massakausi ole vielä koittanut. Pöystin ruokavalioon nappulan lisäksi kuuluu myös Vom #25, mitä syö myös Kuura ja Auri. 

Eläinlääkärireissuiltakaan ei ole vältytty. Paikallinen kapikettu vissiinkin tartuttanut Pöystiin kutinaa ja käytiin hakemassa ulkoloishäätö. Ja oikeastaan kutinat loppuikin sitten sihen. Samalla reissulla tuli punnittua houndin ruipelo. Painoa herralla vaivaiset 23,6kg. Auri sen sijaan, vaikka onkin hoikemmassa kunnossa kuin etelässä on kasvattanut lihasta 22kg:sta 23,1kg:n asti. Muskeli-Auri!

Vetotreeneitä olen tänä syksynä pitänyt "tiukkaa kirjaa". Onhan tämä nyt mennyt jo perin vakavaksikin tämä harrastus. Kilometrejä on kertynyt Pöystille 247,7km, Aurille 107,7km ja Kuuralle 61,7km. Epätasaiset luvut johtuvat yksinkertaisesti siitä, että Pöysti on juossut treenikaudella mulla töissä mukana, Auri vain kotona ja Kuuran treenaus on ollut vähän keveämpää alkuun kuin näillä ns. terveluustoisilla kavereilla. Kuura on kuitenkin saanut osallistua, koska nauttii hommasta.

Töiden, reissailun ja vetotreenien lisäksi on kiikuttu tuntureissa, seikkailtu lähimetsissä ja löhöilty kotosalla. Tulipa tuossa testattua paikallinen thai-ravintolakin. Nam!

Ja tulihan sitä ostettua uusi linssikin. Hups! No mutta halvalla sai, käytettynä Nikonin fisheye 10.5mm f2.8.

Treenikausi tarhalla on ohi, koirilla oli lepoviikko ja nyt on sitten safarikausi startannut. Ensimmäiset asiakkaat ovat tulleet, olleet ja menneet. Tosin itsellä vielä eka safari tälle kaudelle ajamatta, koska pitkät vapaat.  

Takana veljekset Bono - Basil
ja edessä Taika - Pöysti

Odotellessa voi vaikka hengata tulilla.

Muonio city Olos tunturin huipulta katsottuna.

Yllä potkurilla ylämäkeen, ekat lumet ja sora raapi pohjaa.
vs.
Alla treenauksen jälkeen neljällä koiralla (kaverille lainasin Pöystiä). Kehitystä! Oma rekikin ois tulossa.. Se vaan on vielä Etelä-Suomessa.

Apina ja Gorilla

Me on aktivoiduttu sosiaalisen elämän kantilta ihan hirveesti sen jälkeen, kun palattiin takaisin etelään. Ihan kivaa vaihtelua puolen vuoden erakoitumisen jälkeen Lapissa. Koirillakin on jotenkin erilailla virtaa. Ne on tottunu, että täällä touhuillaan ja mennää. Lapissa ne kulutti enempi energiaa mujuamalla keskenään.

On käyty kaveri-pelto-reffeillä rymyämässä riisenin kanssa. Aurin kanssa pitemmillä flexikävelyillä. Sunnuntaina treffattii Martta beussi ja kokeiltiin Kuuran kanssa hakuilun alkeita. Ja olinkin todella yllättynyt ja tyytyväinen riisenin suoritukseen. Jos aiemmin kerroin kuinka ongelmia tuottaa neidin epävarmuus ja arkuus, niin se on lähestulkoon kokonaan karissut pohjoisen reissun jälkeen tästä sessestä. Itsevarma, menee kattomaan vierasta ystävällisesti, ei mölyä. Vau, vihdoin se alkaa aikuistuun ja se pieni kuiva rusina sielä korvien välissä alkanut kasvaa joksikin mikä saattaa jossain vaiheessa kehittyä aivoiksi. Mahtava siiseli! ♥

Muutenkin typyt vaikutti tulevan hyvin toimeen ja vauhtia riitti rallitella. Ja koska Kuuran hakukokeilu meni niin onnistuneesti oon vähän alkanut haaveilla, että leivon siitä vielä hakuriisenin!

Maanantaina poikettiin wuffille, vähän extempore, kuuntelemaan Tommi Mäkelän luento Koiran vietit ja viettikäytös. Hyvä luento ihan perusasioiden äärellä, mutta kertaus on opintojen äiti, enkä voi väittää olevani niin pro etteikö kaikki oppiset ja luennot olisi tervetulleita. Luennon lopuksi jäätiin juttelemaan luennoitsijan kanssa, ja saatiin ystävän koiran ohjaamiseen hyviä neuvoja ja niksejä, joita lähdetäänkin jalostamaan eteenpäin.

Kuuran kanssa aloitetaan huhtikuun lopulla taas valkkuryhmässä treenaaminen. Kunnianhimoisena tavoitteena onkin tältä kesältä saada kaavittua kasaan TK1 ja ehkä BH. Ne on tavoitteet, mutta edetään kuitenkin oman fiiliksen ja koiran mukaan. Tavoitteena myös hakumetsäily, ihan perusteita ja itsellehän laji on täysin uusi ja lähes tuntematon.

Aurin kanssa harrastusrintama on vähän väljä, mutta toisaalta Auri nauttii eniten leppoisista kävelyistä metsästä - sinkoilusta hajujen perään liinan/flexin päässä? - ja yhteisistä pienistä hetkistä. Niitä hetkiä on pienet koulutustuokiot tai kotona, kun typy könyää syliin istumaan halusit sitä tai et. "Mä oon nyt tässä, raksta."

Lisäksi Aurin kanssa tavoitteena pyöräily - no haluaisin mennä kickbikella, mutta ei ole - ja uintiharrastusten jatkaminen.  Johan se korkkasi uimakauden pulahtamalla sulaan ojaan ja lillumalla sielä aikansa kuluksi kuin krokotiili..

Materialismia ja löpinää.

Taas se aika vuodesta, hurtat täyttää vuosia ja omistajat ostaa hurtilleen herkullisen näköisiä vermeitä! Kyllä nyt taas kelpaa rakkien tepastella - etenkin tyttöjen, kun palataan Suureen Kaupunkiin. On pannat ja hihnat laitettu ihan viimeisen päälle. Näistä upeista tuotteista saadaan jälleen kiittää Helmi-koiratarviketta! Tämä on nyt toinen kerta, kun on "massatilattu" täältä ja laatu on ollut priimaa. Suosittelen! Ja ei, mainostan ihan omasta halustani.

Neljän koiran vermeet Helmiltä! Vanhemmissa pannoissa näkyy jo vähän käytön jälkeä :D

Osmalle ja Kuuralle tällä kertaa tilattiin vain litteät nahkaremmit, niillä kun on jo ns. tiimipannat. Seppo sai tiimipannan jossa nimilaatta - ja värit tietenkin silmiin mätsäävät! Aurille halusin tilata 4v. synttärilahjaksi uuden pannan, koska erehdyin selailemaan tuotekansioita ja ihastuin tuollaiseen kiekura tyyliin, joten tilaukseen lähti neidille siron kaunis puolikuristava timskuilla, on muuten hieno!

Nyt kun on upeat vermeet kaupunkilaistumiseen niin alkaa totuus iskeä; huomenna lähdetään kohti etelää! Tämä edelleenkin herättää kahdenlaisia tuntemuksia, jännitystä ja intoa sekä vähän haikeutta ja "no-jos-ei-vielä". Suunnitelmia on kuitenkin jo paljon koskien etelän elämää, joten olen aika innoissani siirtymässä eteenpäin.

Haikeuksia herättää lähinnä jälleen muuttaa. Kuinka Auri selviää ilman poikia, joita saa iltaisin aina humputella ja kurmuuttaa? Kuura kyllä selviää ilman Seppoa, näiden kahden välillä tunnelmat on vähän jäätävät. Sietävät kyllä toisiaan ja satunnaisesti jopa vähän leikkivät, ehkä. Raja leikin ja kurmuutuksen välillä on vähän häilyvä ja kaksi hyvin erilaista koiraa myös tuntuvat hakevan sitä yhteistä kieltä edelleen.

Ollaan myös kämppis Rennyn kanssa tultu siihen tulokseen, ettei meidän ole enää järkevää asua yhdessä, vaikka se on taloudellisesti olisikin kannattavaa. Syynä yksinkertaisesti se, että kahden "koiralauman" yhdistämisessä on omat haasteensa, vaikka nämä piskit ovatkin tottuneet elämään yhdessä eikä mitään isoja ongelmia oikeastaan edes ole, niin on se itsellekin helpompaa ja selkeämpää erillään.

Pojat ovat selvästi leimaantuneet Rennyyn ja tytöt minuun. Kuuran on esimerkiksi välillä hieman hankala totella kämppistä vaikka samaan aikaan minun ei tarvitse kuin hieman vihjata, että jotain tarttis tehdä ja tyyppi on jo tekemässä sitä. Olemme myös koiranomistajina jonkin verran erilaiset ja se välillä hiertää tunnelmaa, kun itse toivoisit tällaista käytöstä ja toinen ei välttämättä tajua mikä on ongelma, molemmin puolin.

Ja toisaalta ne Sepon ja Kuuran jäätävät välit. En koe, että olisi järkevää pakottaa kahta koiraa asumaan saman katon alla, kun eivät selvästi pidä toisistaan - sietävät kyllä. Mahdollisuus kun on elää erillään.
 

Kuura sanoo "Yök Seppo".

Suunnitelmissa on palaaminen pohjoiseen tulevaksi kaudeksi. Käytännön järjestelyt tulevat kuitenkin ratkaisemaan, että palaanko koko kaudeksi, muutamaksi kuukaudeksi vai en olleenkaan. Työ on kuitenkin mukavaa ja mikäs täällä Lapissa ollessa. Tarhalla on kuitenkin yli 150 koiraa, joista olet oppinut tuntemaan jokaisen yksilön ja jollain tasolla hieman kiintynyt näihin villeihin, kurittomiin, oljen hajuisiin pikku kakkiaisiin. Toki, ei myöskään tuota ongelmaa pitää erillään tunnetasolla omia koiria ja työkoiria, mutta koiria nekin on.

Aada mamma.. ♥

Sanotaan ettei koiria saisi suosia. Sanon, että ihan hevonkakkaa sellainen. Riippuu toki täysin, että mille tasolle suosimisen vie. Itse pystyn myöntämään aivan suoraan, että pidän jostain koirasta ja jostain koirasta en. Etenkin tarhan työkoirissa, jotka ei ole omia, on helppo "lajitella" koiria niihin mukaviin ja ihaniin ja sitten niihin vähän ärsyttäviin vajakkeihin.

Kun on opetellut tuntemaan yli 150koiraa, alkaa hahmottamaan todella hyvin millä tavoin koirien luonteet eroaa toisistaa, millä tavoin saman sisarusparven koirat ovat samallaisia, saman linjan koirat ovat keskenään samanlaisia. Melkein voin sanoa, että koiraa katsomalla pystyn päättelemään sen sukulaiset. Ei tietenkään aina, mutta hämmästyttävän paljon ulkonäkö, eleet ja luonne/ominaisuudet periytyy. Pistetään alle nyt vielä esimerkkinä oma lemppari yhdistelmä ja lemppari koirat koko tarhalla.

Ylhäällä kuvassa on pentueen emä Esteri. Tosi täpäkkä ja dominantti narttu, rakastaa ihmisiä ja taitaapi olla vähän työmyyrän vikaakin. Yksi lempi nartuistani tarhalla - mutta ei todellakaan se "joka paikan koira". Esteri on ihana, ja jos Etsteri etsisi kotia (ja tulisi paremmin narttujen kanssa toimeen) ei tarvisi kahdesti miettiä sen adoptoimista.

Välissä on vasemmalla Gizmo, urospentu, ja oikealla Gaga, narttu. Pentueen mielestäni mukavimmat pennut - nyt n. 8-9kk ikäiset. ♥

Alhaalla pentueen isä, Peikko. Pienehkö uros, keulakoira ja mielestäni hyvä työkoira. Sietää myös hyvin toisia uroksia eikä ole ollenkaan sellainen kukkotappelija niinkuin jotkut urokset. Aivan ihania kääpiöhuskyja, safarikoirina toimisi paremmin varmaan isommat alaskalaiset, mutta tämä koko kombinaatio on niiiin sympaattisen ihana.

Näitä kavereita kyllä tulee ikävä. Myös aiemmassa kuvassa oleva Aada narttu on yksi lempikoiristani.

Tuntureissa

Maakuntamatkailu avartaa. Käytiin pienellä retkellä koko jengin voimin tänään, vaikka laskiaissunnuntaina kunniaksi! Käärittiin koko jengi autoon ja tien päälle. Seppo on kehittynyt aika paljon autoilun suhteen, en tiedä tosin onko sillä vaikutusta asiaan, että se matkusti nytkin pakun takaosassa häkissä kolmen muun koiran kanssa.

Ensimmäiset autoilukerrat oli vähän mitä oli. Kotiutumisreissulla jätkä oli laatannut häkkinsä täyteen (mmmm... kalaa,lihaa,nappulaa..), seuraavan reissun herra sai suorittaa hytin puolella missä reaktio oli lähinnä läähätystä ja tärinää. Eikä sesse itse oma-aloitteisesti edes suostunut autoa lähestymään. Tänään kuitenkin herra Yrjö II hyppäsi itse auton takaosaan ja luikerteli  häkkiin Osman seuraksi. Kehitystä? 

Ajeltiin vähän matkan päässä sijaitsevalle Särkijärvelle. Sama paikka missä aiemmin käytiin Särkivaaralla lumikenkäilemässä/hiihtämässä, mutta nyt lähdettiin toiseen suuntaan - alaspäin. Lyhyen laskeutumisen jälkeen päästiin jäälle missä koirat saivat irrotella umpihangessa sydämensä kyllyydestä. Iloa ja riemua piisasi! 

Lunta oli paikoitellen rinteessä vyötärölle asti, ja aina välillä kenkä humpsahti moottorikelkan jäljen ohi, tai läpi, ja uppoiltiin vuorotellen hankeen. Etenkin, kun Auri sai vainun jostain - ehkä porosta? - ja alkoi maanisesti kiskoa kohti umpista ja metsää. Tämä siis siirtyessämme tieltä jäälle.. Jäällä kuitenkin vainut unohtuivat, neiti silti sai olla visusti 20m liinansa toisessa päässä. 

Osma ja Osman "Täh?" -ilme.

Särkijärveltä siirryttiin takaisin autolle ja päätettiin käydä kurvailemassa Pallastunturin kupeeseen. Reitti oli helppo, mutta huvitus oli suuri kun katseltiin tienvarressa tönöttäviä tieopasteita ja tauluja. "Pittee tietee", jos meinaa jonnekkin mennä. Ei noista lumenpeittämistä juuri apuja saa..

Maastoutuu rinteen ja taivaan väliin, tunturin huippu..

Turvallista vapautta

Korvat höröllään..

Tilasin Aurille viime viikolla Firedogin 20m jälkiliinan. Ensin ajattelin, että tilaan vain 15m liinan, mutta koska hinta ero näillä kahdella tuotteella oli aika minimaalinen (ja muistaakseni 15m oli loppunut) niin päädyin tuohon pitempään. Olen kyllä ensimmäisen kokeilu kerran jälkeen erittäin tyytyväinen ostokseeni! Jollain tapaa liina on mukavampi, kuin pitkä flexi. Toisaalta kahden koiran kanssa kulkiessa flexillekin on paikkansa, esimerkiksi metsään mentäessä valitsen ehdottomasti flexin ja tämä 20m liina toimii paremmin avoimilla alueilla, kuten pellot ja jäät yms., kentätkin.

 Edellinen liinani, joka on nykyään Osmalla ja Sepolla käytössä, oli metsänvihreä 10m Trixie liina. Aivan toimiva sekin, tosin vihreä väri hukkuu esim. metsään aika herkästi ja tykkään tästä oranssista, joka suorastaan kiljuu lumella, että "huomaa mut"!

Masentunut riiseni ja lumipaakut tassunpohjissa..

 Jälkiliinan lisäksi tilasin testiin kaksi purkillista Belcandon nauta-peruna säilykkeitä. 800g tölkeissä tulevat on kätevät ja riittoisat lisäksi nappulan kylkeen. Tilasin myös RAUH! -merkkisiä puristerullia. Eli niitä paljon kehuttuja kotimaisia nahkarullia. Naudan ja hirven. Kyllä sai nausterikin purra oikein urakalla naudan rullaa (se on pienempi kuin hirven nahkainen..) ja edelleen on yli puolet jäljellä ahkerasta uurastuksesta huolimatta. Ei siis mennyt rahallinen sijoitus hukkaan tämänkään tuotteen kanssa! Aiemmin olen ostanut RAUH! merkkisiä "tehotikkuja", ne on myös todella hyviä, mutta eivät aivan yhtä kestäviä kuin nämä isommat samallaiset 15cm.

Seuraavaksi pitäisikin ratkaista jo jonkin aikaa vaivannut Kuuran tassuongelma. Lumi tarkertuu lyhyeksikin leikattuun karvaan, ja aivan kaljuksi en tassunpohjaa saa leikattua. Tänäänkin jääpaakut olivat aavistuksen verellä kun ilmeisesti hinkkaa / nyhtää nahkaa sen verran että ärtyy. Tossut varmaan on pakko laittaa hankintaan, ne todennäköisesti tilaan Extreme huskylta. Josko niiden avulla säästyttäisiin joka lenkin jälkeiseltä suihkuttelulta, että saadaan sulatettua jäiset klimpit irti tassunpohjista.

Kierrä, älä kiroa, sanoi kivi kyntäjälle

Kuten huomata saattaa, vietettiin tovi hurttien kanssa jäällä rallitellessa. Oli riemussa pitelemistä ja vauhdin hurmaa! :) Pari päivää taas satanut lunta, melkein 20cm tullut lisää.

Varrella virran

Uhmattiin Aurin kanssa pakkasta ja suunnattiin joen jäälle ja joella sijaitseville "saarekkeille", missä jo kerran aiemminkin pööpöiltiin. Pitkään toviin ei viitsinyt jäälle lähteä, mutta nyt sielä on aika hyvät kelkkaurat jo ja muitakin ulkoilijoita käynyt kävelemässä.

Aurilla olen pitänyt pakkasrajana pukeutumiselle n. -30C, ja riippuen vähän lenkin pituudesta minkä verran vaatetusta neiti saa yllensä. Nyt koska tarkoitus oli valokuvailla ja hengata hieman pitempää ulkona, puin Aurille DGn paidan, jossa ihana kaulus sekä Hurtan toppamanttelin. Neiti on kuitenkin täysin sisäkoira ja ilman vaatetta alkaa ilmaisemaan, että nyt on vähän kylmä. Vaatteet päällä ulkoiluaikaa saa hyvin pidennettyä niin että molemmilla on mukava olla.

Auri tykkää kieriä lumessa, etenkin silloin kun ei saa omaa tahtoaan läpi. Kieriminen on vähän sellanen "ai, ei mennäkään minne MÄ haluan, ni ei sit mennä ollenkaan". Osma on samallainen ja useasti näille kahdelle iskeekin kaatuma tauti samassa kohtaa - kun käännytään kotia kohden, tai ei päästäkään tutustuun pihaporoihin.

Takki keräsi yllättävän paljon lunta vatsaremmi osion alle, ja kun kotona otin takin pois niin oli varmaan kilo lunta matolla. Tämä ei ole hyvä ominaisuus, sillä se kylmettää koiraa ja pahimmillaan jopa kastelee turkin. Onneksi oli alla ohut paita joka eristi lumen masusta. Kadulla kävelyyn varmasti oiva, tuo Hurtan perustoppis, vaikkei se suojaakaan kaulaa, eikä oikein etujalkojen lapoja. Meille kuitenkin niin harvoin tarvetta toppatakille, että kelpuutetaan se - pitäähän se kuitenkin reidet ja selän lämpöisenä ja suojaa jonkin verran vatsan alusta.

Ahdistelin Auria, kiva psykopaatti ilmekin! Aurilla oli kuitenkin oikein mukavaa, sai jäällä hepuleita ja painoi menemään 10m liinassa häntä suorana ihan kakarana.