Vatsavaellus Villiin Pohjolaan

28.08. Aamulla puoli kymmeneltä kyyti kurvasi pihaan ja edellisenä iltana viime tingassa pakatut tavarat nostettiin kyytiin. Tilaa jäi vähän koirillekin peräluukussa, jossa oli koirien lisäksi kaksi rinkkaa. Olimme lähdöllä Latvajärven tuvalle, Evon virkistysalueen kupeeseen mökkeilemään pariksi päiväksi.

Tämä reissu oli ns. pitkän tähtäimen suunnitelma, mökki oli varattu jo kesäkuun lopulla ja maksettukin heinäkuussa. Ja nyt se konkretisoitui vihdoin, kahden päivän evakkona, irti arjesta ja kaupungin pölystä. Matkaseuran virkaa toimitti mm. Renny ja eräs meidän yhteinen ystävä.

Paisti1 ja Paisti2 pöydällä odottamassa kypsentämistä.

Mökki varattiin Villi-Pohjola sivulta, joka on mielestäni kätevä ja helppo käyttöinen. Vähän kuin vuokrakämpän etsiminen, no vuokramökkihän tuo olikin! Syötät tietoihin henkilömäärän, hinnan - jos rajoitettu budjetti -, sijainnin ja "noin-suurinpiirtein" päivämäärätkin auttaa asiaa. Osa mökeistä on käytössä vain sulan kauden. Mökkien sivuilla on myös symbolit, että onko lemmikkieläimet yms. sallittu.

Me päädyimme varaamaan Latvatuvan Eräkämpän, en ole täysin varma mikä mökissä viehätti, mutta kriteereinä oli mahdollisimman rauhallinen sijainti, järvenranta ja sauna. Sähköttömyys, ja pakoon-juoksevan veden puuttuminen ei myöskään haitannut yhtään. Alueellahan oli kaivo. Kuten yleensä, myös Latvatupa oli paikan päällä viehättävämpi kuin kuvissa. Se lienee johtuvan luonnon välittömästä läheisyydest, hiljaisuudesta, raittiista metsän tuoksuisesta ilmasta - joka ei välity nettisivun kuvien välityksellä. Myöskään mökin miljöö hahmottuu pääkopassa erilaiseksi valokuvien pohjalta, kuin mitä se oikeasti onkaan.

Päästiin lähtemään aika pian, varmaan jo ennen kymmentä oltiin tien päällä. Ajeltiin Tuuloksen kautta, hakemassa avaimet mökkiin, suoraan paikan päälle. Vähän ajettiin aluksi huti "joo joo, kyllä se varmaan on tää?" ja olisi sitäkin tietä pitkin mökille päästy - jos oltaisiin oltu liikkeellä traktorilla farmariauton sijaan.

Perille päästyttyämme poikkesimme hieman suunnitellusta - ja päästimme koko jengin karvaperseitä mylläämään mättäitä ja nuuskimaan paikat. Tyypit pysy ihan todella hienosti pihapiirissä, eikä kenelläkään oikeastaan ollut ajatustakaan lähteä huitelemaan metsikköön. Toki se, että tuikattiin heti nuotio tulille ja aamupäiväkahvin keittoon, sekä aamupalalle, varmaan piti vatsat kurnien ympäristössä hiiviskelevät hurtat lähellä. Nenät pitkällä, jos sieltä vaikka vähän tipahtaisi koirankin suuhun.

Tunnin verran kerettiin rentoutua ja nauttia luonnon hiljaisuudesta - joka ei muuten ole täysi hiljaisuus -, kun yhtäkkiä jostain pamahti paikalle lauma retkeilijöitä. Koirathan ne hokas jo aikaisemmin, mutta aateltiin, että metsän äänille haukkuvat. No ei, sieltä ne onnettomat retkeilijät tulla taapersivat ja meidän hurjat vahtikoirat ilmoittivat ykskantaan mitä mieltä ovat tästä "tunkeutumisesta". Toki, pihapiirissähän on se kaivo, josta monet - harmittavan monet - käyvät pullonsa täyttämässä. Naureskeltiinkin partoihimme (siis me ihmiset, naiset), että ollaan kans yhden sortin porukkaa, kun retki on "pilalla" 5 ohikulku matkalla olleen ihmisen ja aurinkoisen kelin takia. Vitsillä tietenkin.

Mutta taas isot pisteet irti olleille rebel hurtille tottelevaisuudesta, ja hyvästä käytöksestä.

 

Tämän retken syvin tarkoitushan oli päästä luonnonhelmaan, vain olemaan ja rentoutumaan, eroon kaupungista. Itse en aikanaan tykkää kaupungin hälinästä ja nykyinen asuinpaikkahan on "suurkaupunki" Tampereen ytimessä - joskin rauhallisella-ish asuinalueella. Mutta metsässä ei jatkuvasti soi sireeni, vingu rengas ja paukuta rakennustyömaan paalukone. Ja suunnitelman mukaan toimimmekin.

Vaeltamisesta ei puhettakaan, no käveltiin me yksi 3km rengasreitti, laahustellen. Vatsavaellukseksi ristimme matkan runsaan ruoan tarjonnan takia. Oikeastaan pääaktiviteetti, pienen kävelyn, saunan lämmittämisen ja norkoilun seurana oli syöminen. Ihan mahtavaa, vihdoin lupa vaan olla, rötvätä, syödä, lihoa ja nauttia elämästä. 

Sauna lämmitettiin jo iltapäivästä,  ihana iso napposauna puulämmityksellä tietenkin. Rannassa oli laituri, josta uskaliain meni kahdesti, itse kerran, uimaan muka-21C KYLMÄÄN veteen. Miten se tuntuikin niin kylmältä? Virkistävää toki, mutta ei sielä kyllä kauaa viihtynyt. Nudistit ainakaan. Saunan ajaksi koirat jätettiin vahtimaan mökkiä, joka oli n. 20m päässä saunasta. Otin Aurille ja Kuuralle mukaan retkeilyä varten ostamani ja duunaamani retkiketjut, ja olin todella tyytyväinen niihin! Kuurankin ketju versio 2.0 kesti käyttöä, eikä mikään osa katkennut ja suortunut ja singonnut.

Eivätkä koirat, paitsi Kuura, kokoaikaa irti olleet. Välillä harjoiteltiin ketjussa oloa ja herrasväki tuntui huokaisevan helpotuksesta "ihanaa, ei tarvi juosta tuon hullun riisenin kanssa enää".

Kuten mainittu, eväitä retkellä riitti. Vähän naurattikin, että eukot lähtee metsään yhdeksi yöksi varustettuun mökkiin ja romua on matkassa enempi kuin viikonvaelluksella erämaassa. Oli mokkapalaa, omppupiirakkaa, makkaraa, kuhaa, nyyttikasviksia taivaallisenhyvälläkastikkeella, salaattia, sipsiä, keksiä, vaahtokarkkia.. Eipä sitä jalkojen tärinältä mitään vaellusta ois kyetty tekemäänkään! Paitsi ehkä pyörimällä alamäkeen..

Piti se myös vähän marjastaa, puolukoita oli ihan mielinmäärin! Käytiin toisena päivänä myös vähän soutelemassa, soutuvenekin kun oli, niin vastarannalla olisi ollut lakkoja. Mutta jätettiin lakat sinne ja tyydyttiin kellumaan veneessä järvellä. Koirat saivat jäädä rannalle lepuuttamaan, mahojensa viereen nekin. Joutuipa Kuurakin hetkeksi ketjuun taas.

 Aurilla ja Kuuralla erityisesti tuntui olevan kova tarve päästä korkealle paikalle. Useasti se olikin pihapiirissä sijainneet suuret kivet, tai pöytä. Osman tarve pääasiallisesti tuntui olevan päästä sinne missä ihmiset ja erityisesti ruoka oli.. No ei, kyllä tytötkin norkosi ruoka-aikoina (ai siis kokoajan?) nuotiopiirillä..

Iltakin sitten saapui, yritin kuvailla tähtiä, mutta ilmeisesti taivaalla möllöttänyt täysikuu oli liian valoisa, enkä kuvista saanut mitään erityistä irti. Mielestäni alla oleva kuutamon valaisema vastaranta -kuva on kiva. Se eroaa päivä kuvasta, kun taivaalla hohtavatkin tähdet auringon sijasta.

Ilta oli mielettömän hieno, me taas toivoimme sadetta ja ukkosta. Kunnon ryminää, että muistaa taas kuinka pieni ihminen on. Harmi kyllä, tyyni, todella kaunis auringonlasku. Järvellä huuteli kettu ja kaakkuri. Yöllä laiturilla maatessani ja tähtiä kuvaillessa vedenpinnan yllä lensi taidokkaasti lepakko.

Aamu oli sumuinen ja raikas.

Oli mukava aamusta herätä, kun oli liian kuuma riisenin maatessa talvimakuupussini päällä ja kämpässä varmaan ainakin se 20*C lämpöä, ja mennä ulos viileään raittiiseen ilmaan. Järvellä leijaili ihana sumu, linnut visertivät ja muutama teeri kurnutteli vastarannan suolla.

Kun sumu oli jo hävennyt, aurinko noussut, aamupala nautittu ja kämppää siivoiltu, laskettiin vielä soutuvene vesille. Taivas oli hetken pilvetön, järvi tyyni ja hiljaisuus oli korvia huumaava. Jonkin aikaa soudeltuamme ja kelluskeltuamme kuului kaukainen jyrähdys, jo ennenkuin ukkospilviä oli nähtävillä.

Vihdoin kun maltoimme poistua vesiltä, siivota mökin ja pakata auton, keräilin vielä viimeiset marjat ja alkoi taivas roiskia vettä niskaan. Vähän kuin merkiksi, että nyt on aika lähteä. Koirat ja ihmiset autoon ja kotia kohden. Matkalla vettä tuli armottomasti, salamat välkkyivät ja harmiteltiin, että tämä keli se olisi pitänyt saada eilis iltana, kun mökissä sitä olisi ollut mahtavampi ihailla. Ryhmä omituiset, tiedän.

Rasistisia tieliikennemerkkejä.

Vahingossa tarttui salamakin kuvaan!

Kotiin päästymme, koirat ja ihmiset väsyneitä. Ilalla vasta ulos pienelle kävelylle ja takaisin nukkumaan. Kuura kiittää ja kuittaa. Rankkoja tämmöiset reissut, kun on PAKKO juosta kokoajan täysii!