Helvetissä

Jo jokin aika sitten alettiin suunnittelemaan yöpymisretkeä Helvetinjärven kansallispuistoon, Haukanhiedalle. Viikonlopuksi valikoitui 12.-13.9., ikävä kyllä myös moni muu - ja todella painosanalla MONI - oli valinnut tämän 'kesän viimeisen viikonlopun' leireilyajankohdakseen. Saavuimme kohteeseen kolmen aikaan iltapäivästä ja jo parkkipaikalla oli niskakarvat pystyyn nostattava määrä autoja.

Päätimme jättää romut autoon ja käydä tarkistamassa tilanne rannassa, jossa tarkoitus oli leiriytyä. Ranta oli ähkyyn asti pukattu täyteen telttoja. Muunmuassa kolme erasmus-leiriläisten puolijoukkuetelttaa, lukuisia pikkutelttoja. Ihmisten lisäksi paikalla oli todella paljon koiria. Itse en osannut odottaa mitään tälläistä, sillä aina muulloin kun olen "kauden ulkopuolella" käynyt ko. paikassa, ei sielä ole ollut ristinsielua.

Odotettiin loput retkiseurasta paikalle ja päätettiin toimintasuunnitelma. Ajatuksissa kävi jo sekin, että käveltäisiin 2.9km päähän Ruotelahden leiriytymisalueelle, mutta loppujen lopuksi löysimme sopivan rauhallisen nurkan Haukanhiedalta, kaempaa hulinasta, jonne asetuttiin sitten.

Itseä henkilökohtaisesti ärsytti suuresti ihmismäärän paljous, mutta rauhaisan nurkkauksen ansiosta siitä pääsi hyvin yli. Koiratkin - tai oikeastaan Kuura - osasin käyttäytyä tosi kivasti. Aurillehan vieraat ihmiset ja kulkijat eivät ole mikään ongelma koskaan ollut. Viimeksi vuosi sitten leireillessämme samaisella rannalla Kuura huusi oikeastaan koko illan jokaista rapsahdusta mitä vähän matkan päässä telttailleesta porukasta pääsi. Nyt jengiä oli kuitenkin rannalla ilmeisesti niin paljon ja rapse ja meteli jatkuvaa, ettei Kuuran tarvinut huudella lukuunottamatta "meidän alueen" läpi kulkijoita - joita oli onneksi vain vähäisesti.

Reissuun mukaan poikkeuksellisesti pakattiin iso 3-4hlö leiriteltta. Ei siis mikään kevyt vaellusteltta, vaan pystytettynä 180cm korkea luxus hökötys joka näyttää pieneltä talolta. Yllättävän kevyt kuitenkin kantaa ja huolimatta siitä, että hamstrasin kaikennäköistä tavaraa rinkkaan sekä tuon ison teltan rinkan painoa oli korkeintaan 18kg. Ilman kameraa ja ruokia punnittuna se oli 15,5kg. Todella mukava ja kevyt kantaa, olisi sen jaksanut kauemmaskin kiikuttaa.

Hiekkaranta ja hiekka. No sitä hiekkaahan oli tunnetusti ihan-joka-paikassa. Sitä oli makkarassa, makkaratikussa, hillaliköörissä (kiitos vain kokkaajalle, oli parempaa kuin muut mitä olen maistellut), vesipullossa, kameralaukussa ja ennenkaikkea saappaassa sekä teltassa. Teltta pystytettiin metsän puolelle, missä hiekkaa ei ollut mutta mystisesti se hiekka kuitenkin kulkeutui myös sinne.

Koirille mukaan nappasin talvitakit yöksi, ruokakupit, tupla annokset sapuskaa, retkiketjut, valjaat, taluttimet ja kaulapannat. Kaulapannat oikeastaan oli vain tunnistamis mielessä, jos pääsevät karkuun, mutta ne oli oikeastaan tosi hyvä idea kun käytiin sitten sunnuntaina vielä kävelemässä 6km Ruotelahdelle ja takaisin.

Kuurahan testasi retkiketjunsa toimivuutta jo takapihalla pistäen kettingin kiinnityssoljen ja pikalukon palasiksi. Osma puolestaan päätti nyt reissussa rykäistä ja tehdä saman tempun. Eli sanottakoot näin = 4mm metallinen ketju"lukko" ei kestä 30kg koiraa. 6mm kestää. Ja Aurille vielä pitää ostaa se 6mm lukko. Kuuralle ostin 6mm johon liitin 8mm pikalukon.

Ja joku nero jälleen huomauttaa, että "koirat tulee opettaa pysymään kytkettynä" johon vastaan heti, että koirat on opetettu, mutta se että koirat innostuvat omistajien tullessa ja nykäsevät ketjua kerran, riittää murtamaan tuon 4mm "pikalukon". Ja jopa lukituksellisen karbiinihaan. Yhdellä. Nykäyksellä.  Koulutetuinkin koira sortuu siihen yhteen nykäisyyn, ellei sitä sitten pidetä paikkamakuussa kokoaikaa.

Muistakaahan lapset myös se, että kansallispuisto alueella koirat on pidettävä kytkettyinä. Kuvissa esiintyvät mustit on "lavastustilanteita varten" irrallaan. Oli musti kuinka kiltti ja tottelevainen tahansa, kansallispuistojen säännöissä lukee asiasta ja sitä kannattaa noudattaa.

Meidänkin huimalla 6km kävelymatkalla vastaan tuli ainakin viisi koiraa. Leirintäalueellamme oli ainakin viisi muuta koiraa, varmaan useampikin, mutta näin itse viisi. Sekä lukuisia muita koiranulkoiluttaja retkeilijöitä. Ja ennenkaikkea, ihmiset tulevat metsään (yleensä) hakemaan luonnonrauhaa eikä ketään kiinnosta kuunnella huutoasi tottelemattoman koirasi perään, joka "ei-oo-koskaan-ennen-tehnyt-noin" ja lähti haapottaan ja tervehtii jokaisen vastaantulijan  hyppäämällä päin tai haukkumalla keskellä polkua.

Tuo yleensä viittasi lähinnä siihen, että tällä retkellä fiilis oli ahtaampi kuin Tampereen keskustan pururadoilla - oli juoksijaa, pikakävelijää, lapsiperhettä, koiranulkoiluttajaa, turistia, eräretkeilijää ja oltiin me. Ihan käsittämätön trafiikki kokoajan. Mutta nautin silti retkestä, puhdas metsä, kirkas tähtitaivas, pienet revontulet sekä nuotiosta tupruttava savunhaju - joka pinttyy vaatteisiin ja ihoon.

 Retkikoira seurana meillä oli Aurin, Kuuran ja Osman lisäksi ystäväni siskon kaksi bichon-tyttöä. Kuuleman mukaan pienet leidit vähän pelkäsivät isoja koiria, mutta tosi hienosti suhtautui meidän jättiläishuligaaneihin ja mitään ongelmia ei ollut!