Extempore reissu Kangasalle. Renny sai vihdoin hommattua auton itsellensä - mikä tuleekin ihan hyötykäyttöön piakkoin, kertokoot itse jos haluaa. Autohan tuo sitten uusia mahdollisuuksia liikuskella koirien kanssa. Toki meillä tuo pikkuauto ollut käytettävissä. Pistettiin pakun perään koirat häkkiin ja lähdettiin kohti Kangasalaa, kesäpäivä Kangasalla meiningillä. Kuura sai nyt jäädä kotiin, kun lauantaina se pääsi kaverikoiran kanssa juoksemaan pellolle.
Ensin käytiin kävelyllä Kaivannon rannassa, muistelin (väärin), että sieltä olisi lähtenyt jonkinlainen kävelyreitistö. Päätettiin kuitenkin istahtaa rantaan nautiskelemaan tuulesta ja laineista. Aurikin kävi uimassa muutaman kerran, Osman mielestä aallokko oli suorastaa päilyttävä. Siinä istuskellessa sitten hyötykäytin nykyteknologiaa ja paikallistin kävelyreitin Kaivannon toiselle puolelle Keisarinharjulle. Aikamme maleksittiin ja lojuttiin ja suunnattiin sitten sinne.
Reitistö lähti Mobilian parkkipaikan vierestä, aluksi todella jyrkkää maastoa harjun päälle, mutta harjulla oikein mielyttävä kävellä koirien kanssa. Ei myöskään ollut muita ihmisiä ja ilmat suosivat! Reitin varrella oli leikkimielinen "visailu", eli muutamia luontoaiheisia kysymys rasteja, joita seuraillen löysi itsensä näköalatornilta.
Näköalatorniin johti portaat, ne oli ritilää. Ritilä tietenkin tuntuu koiran tassuun vähän inhottavalta, mutta Auri kiipesi ne todella reippaasti, eikä alla häämöttävä "pudotus" hidastanut juurikaan tahtia. Osmaa homma vähän epäilytti, mutta hienosti selvisi huipulle sekin. Oliko sitten vapisevat askelmat, ritilä vai korkeanpaikan kammo, sitä ei tiedetä. Ylhäällä sitten hengailtiin hetki ja ihailtiin näkymiä. Ja Hervantaa. Tornista näkyi Hervannan uudet tornitalot. "The beacons are lit!!"
Näköalatorniin johti portaat, ne oli ritilää. Ritilä tietenkin tuntuu koiran tassuun vähän inhottavalta, mutta Auri kiipesi ne todella reippaasti, eikä alla häämöttävä "pudotus" hidastanut juurikaan tahtia. Osmaa homma vähän epäilytti, mutta hienosti selvisi huipulle sekin. Oliko sitten vapisevat askelmat, ritilä vai korkeanpaikan kammo, sitä ei tiedetä. Ylhäällä sitten hengailtiin hetki ja ihailtiin näkymiä. Ja Hervantaa. Tornista näkyi Hervannan uudet tornitalot. "The beacons are lit!!"
No kotiutumisen jälkeen sitten nappasin Kuuran ja lähdin kentälle reenailemaan. Tarkotus oli vähän löytää sitä virettä ja viettiä. Virtaahan elukassa oli kuin pienessä kylässä, neljän tunnin lisäunien jälkeen. Hyvä niin.
Ensiksi kokeiltiin ihan uutta juttua, vireen nostoa ruualle. Eli Kuura pääsi "taistelemaan" saadakseen sapuskaa. No sehän toimi, ja Kuurasta löytyi uutta röyhkeyttä ja sitkeyttä. Halusin kuitenkin lelupalkkaa alunperin, joten vakuuttelin, että kyllä se lelullekin syttyy vaikka olisi ruokaa saanut. Ja kyllähän se syttyykin, kun oon sitä reenaillut. Pitää vaan tauko välissä.
No ei se nyt ihan. Kuurasta oli mukava leikkiä, mutta varsinaista vahvaa saaliskäyttäytymistä mikä olisi johtanut lelun napakkaan puruun ei oikein saatu irti. Pistin sitten Kuuran sivuun kiinni ja autoin kaveria treenaamaan omaansa. Kyllähän se malikka tietenkin toimii aivan erilailla, kuin riiseni. Etenkin kun lähtökohdat on aivan erilaiset. Toinen on pennusta asti koulutettu oikein ja röyhkeäksi ja toisen kanssa on vasta muutamia kuukausia harjoiteltu sitä leikkimistä. Kuuran eduksi täytyy kuitenkin todeta, että kehitystä on havaittavissa ja itsevarmuutta on tullut (joko iän tai muun asian kantilta) lisää jonkin verran.
Uusia vinkkejä saatiin, ja lopuksi sain Kuuran heräilemään saalisleikkiinkin eri tavalla kuin mitä ekoin metodein. Paremmin suuhun sopiva tuttu lelu ja tutumpi leikkityyli. Kyllä siellä sitä viettiä on, kunhan sen vaan oppii sieltä kaivelemaan. Pitää taas ottaa itseään niskasta kiinni ja suunnitelmallisemmin tehdä näitä vietin nosto reenejä.
Ensiksi kokeiltiin ihan uutta juttua, vireen nostoa ruualle. Eli Kuura pääsi "taistelemaan" saadakseen sapuskaa. No sehän toimi, ja Kuurasta löytyi uutta röyhkeyttä ja sitkeyttä. Halusin kuitenkin lelupalkkaa alunperin, joten vakuuttelin, että kyllä se lelullekin syttyy vaikka olisi ruokaa saanut. Ja kyllähän se syttyykin, kun oon sitä reenaillut. Pitää vaan tauko välissä.
No ei se nyt ihan. Kuurasta oli mukava leikkiä, mutta varsinaista vahvaa saaliskäyttäytymistä mikä olisi johtanut lelun napakkaan puruun ei oikein saatu irti. Pistin sitten Kuuran sivuun kiinni ja autoin kaveria treenaamaan omaansa. Kyllähän se malikka tietenkin toimii aivan erilailla, kuin riiseni. Etenkin kun lähtökohdat on aivan erilaiset. Toinen on pennusta asti koulutettu oikein ja röyhkeäksi ja toisen kanssa on vasta muutamia kuukausia harjoiteltu sitä leikkimistä. Kuuran eduksi täytyy kuitenkin todeta, että kehitystä on havaittavissa ja itsevarmuutta on tullut (joko iän tai muun asian kantilta) lisää jonkin verran.
Uusia vinkkejä saatiin, ja lopuksi sain Kuuran heräilemään saalisleikkiinkin eri tavalla kuin mitä ekoin metodein. Paremmin suuhun sopiva tuttu lelu ja tutumpi leikkityyli. Kyllä siellä sitä viettiä on, kunhan sen vaan oppii sieltä kaivelemaan. Pitää taas ottaa itseään niskasta kiinni ja suunnitelmallisemmin tehdä näitä vietin nosto reenejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti