Majavien kansoittama maa

 26.6. Paettiin kaupungista luonnon helmoihin. Vähän kuin Juhannuksen viettoon. Startattiin päiväs aikaan Tampereelta kohti Kuhmoisia ja Isojärven kansallispuistoa. Perillä ruuhkaisessa kohteessa oltiin joskus kahden maissa. Olin vähän yllättynyt autojen määrästä päästessäni perille. 

Jenny ja Janika koirineen tulivat toisella autolla, sillä viiden koiran, kolmen rinkan ja kolmen ihmisen mahduttaminen henkilöautoon olisi voinut olla melkoinen haaste. Odottelin parkkipaikalla vain lyhyen aikaa, hyvin aikataulutettu, kun pian he jo saapuivatkin möykkyisen tien varrella sijaitsevalle leveälle parkkialueelle. 

Toisilleen tuttujen koirien jälleennäkeminen oli melko riemukas. Auri oli onnesta soikeana nähdessään Jennyn ja Tuikun pitkän tauon jälkeen. Kuura yritti muistella kuinka tuttuja nämä henkilöt olivatkaan, ja muistihan se sitten kuitenkin. Vilkun mielestä Kuura vaappuvine reppuineen oli rahtusen epäilyttävä, mutta kun henkilöllisyys oli tarkastettu niin ei enää päilyttänyt. 

Pakkailtiin parkkipaikalla kamppeet itselle ja koirille. Hyttysiä leijaili ilmassa, mutta se oli vain esimakua siitä, mitä metsän siimeksessä odotteli. Hyttysiä oli aivan tuhottoman paljon! Asia jota en ollut juurikaan ajatellut. Toki oli ohvit ja hyttyssavut matkassa, mutta eipä niistä apua ollut kävellessä. Ainoa apu oli jatkuva liike, eteenpäin. 

Koska olemme viisaita retkeilijöitä, valittiin koko puiston mäkisin ja rankin reitti. Ylämäkeä ja alamäkeä riitti. Jyrkkää ja vaikeakulkuista, loivempaa ja vähän helpompi kulkuista. Alkuperäinen suunnitelma oli kävellä kauemmalle laavulle, päätettiin kuitenkin muuttaa reittiä ja käppäillä lähemmälle laavulle. No, 1,5km pätkä jatkuvaa kivistä jyrkkää ylämäkeä ja alamäkeä oli viihdyttävä, mutta äkkiseltään tottumattomalle yllättävän rankka pätkä kulkea.  Tämän jälkeen päästiin vihdoin laavulle ja päätimme lyödä leirin pystyyn siihen, sillä kartalta katsoen ei puiston muut alueet olleet sen tasaisemman oloisia. 

Leiripaikalla oli väkeä. Oli ihmisiä ja oli koiria. Hieman huvitti itseä, kun pölähdettiin paikalle harmaan hyttyspilven saattelemana, paukamilla ja hikisinä. Ilma oli tosi raskas ja kuuma. Idiootit kun kävelee keskipäivän jälkeen. Ensimmäisenä kantamukset pois ja järveen jäähylle. Kyllä oli koirillakin tukala olla ja etenkin paimenlapset nauttivat hurjasti vesileikeistä. No alettiin ruuanlaitto hommiin ja hyttysetkin siinä niemen kärjessä ollessa vähenivät. Liekö lievä tuuli, ahkera läiskiminen ja savu yhdessä karkottanut 'ystävät'. 

Leiristä lähti väkeä, osa oli läpikulkumatkalla ja illasta vielä saapui lisää porukkaa. Yhteensä laavun alueella yöpyi kahdeksan koiraa. Meidän viisi ja lisäksi kolme muuta. Tavallaan se oli tosi mukavaa sillä koiraihmiset yleisesti ottaen ymmärtää toisia koiraihmisiä ja sen, että koirista nyt lähtee ääntä. Paimenlapset kiekuivat innosta vesileikkien tiimellyksessä, ja oikeastaan kokojengi ilmoitti "luvattomista" tulijoista. Onneksi näitä oli vain vähän ja heidät jotka alueella oli jo bongattu hyväksyttiin ja annettiin kulkea ilman vahtimölyämistä. Ei olisi uskonut illasta, kun nukkumaan alettiin, että samalla niemenkärjellä oleilee kahdeksan koiraa. 

Yö oli todella kuuma. Lisämausteen antoi halvan teltan huono hyttysverkko, joka oli sen verran isosilmäinen, että mäkärät pääsivät läpi siitä. Oli siis pakko tilkitä tuuletusaukot, ja sisällä muhi kahden koiran ja yhden naisen lämmittämä sauna. Hiljaisuuden laskiessa alueelle ainoa ääni oli hyttysten läpitunkeva ininä. Se tuntui hiljaisuudessa maatessa todella kovaääniseltä ja pitkään menikin ennenkuin uni tuli kaiken ininän keskellä. Huvittuneisuutta lisäsi myös vuorotellen telttani molemmilta puolilta kuuluva murina. Hurrr toiselta puolelta johon vastattiin toisesta teltasta että murrrr... Omat laiskiaiset oli niin uupuneita hyttysistä, kuumasta, uimisesta ja kävelystä, että ne vaan makasi raajat ojossa teltan pohjalla.

Aina ei voi olla kuvauksellinen. Pylsteri.

Olin todella tyytyväinen omien hurttien leirikäytökseen. Osattiin olla möllöttää rauhassa, turhia ei juurikaan huudeltu. Ei sillä, kyllä muidenkin koirat osasivat olla ja käyttäytyä kivasti. 

Aamulla heräiltiin, ja oltiin päätetty, ettei käveltäisi minnekään. Eräs pariskunta kertoi, että olemme oikeastaan puiston näteimmällä laavulla, joten mitä sitä turhaan ähkimään suolampien rannoille, missä hyttysiä varmasti vielä enemmän. Päivä kuluikin mukavasti olla möllötellessä. Koirat uivat, toiset rentoutuivat, vahtivat ympäristöä valppaana ja touhusivat koiruuksia. Sää oli kaunis ja aurinkoinen, hyttysiä ei juurikaan ollut. Pari satunnaista paarmaa kiusasi.  Kaikki oli oikeastaan täydellistä.  

Maanantaille oli luvattu sadetta, joten iltapäivästä mieleen nousi ajatus, että jos yötä vasten kuitenkin käveltäisiin kotiin päin. Edellisyö oli ollut melko infernaalinen saunateltassa nukkuessa, eikä lähestyvä yö hyttysineen juurikaan houkuttanut jäämään hikoilemaan telttaan, kun vaihtoehtona olisi  kävellä auringonlaskiessa autolle ja päästä yöksi pehmeään sänkyyn nukkumaan. Joo, mukavuudenhaluiset, mutta hei, nautiskelemaan sitä lähdettiinkin. 

Yhdessä tuumin siinä sitten päätettiin, että laiskottelu saa riittää ja pikkuhiljaa pakkailtiin kamat kasaan illan tullessa ja lähdettiin talsimaan autoja kohden. Kahdeksan jälkeen illalla lähdimme kulkemaan. Tällä kertaa kierrettiin toisesta suunnasta, reitti olikin paljon mukavampi niin päin. Toki sieläkin oli muutamat nousut ja laskut, mutta ne ei tuntuneet  yhtään niin pahoilta kuin tulomatkan hankalat mäet. Ilta oli kaunis, tavallaan harmi lähteä, mutta nyt kun katselee ikkunasta ulos vesisadetta ei harmita yhtään. Oli mukava kävellä lempeässä ilta-auringossa, satojenmiljoonientuhansien hyttysten ruokana ja ajella kotiin päin.

Loppuun pieni arvio kantolaukuista:

Retkellä Kuuralla oli käytössä voittamamme Hurtan kantolaukut. Aiemmin olen omistanut Ruff-Wearin Palisades laukut (tuikulla kuvassa alla), ja kun ne ovat vertailukohtana niin nämä Hurtan laukut eivät ole läheskään yhtä hyvät. 

Laukut on huonon malliset. Kokona suursnautserilla on m-koko, jos laukut eivät ole täytee pakatut ne kolisee koiran etujalkoja vasten. Täyteen pakattuna taas ne on todella suuret - Kuura jäi yhdessä kapeassa kallio uomassa jumiinkin, koska lasti oli todella leveä. Lisäksi laukkuja ei saa kiinnitettyä koiran ja kassin välistä, joten jos koira juoksee niin laukut lepattaa kuin siivet. RW kassit sai kiinnitettyä valjaisiin laukun alta, jolloin ne eivät pääse irtoamaan koiran kyljistä vaan pysyy napakasti kiinni. 

Valjasmateriaali on lisäksi melko pehmeää. Leveä rintaosa ei varmasti istu kaikille koirille, ja Kuurallakin se on melko löysä, vaikka muut remmit on kiristetty tiukoiksi. En laittaisi rahojani tähän kassiin, omalle koiralleni se ei vaan istu. Mutta kyllä se asiansa ajaa, jos ei halua sijoittaa rahojaan kalliimpiin laukkuihin ja vertailukohteena esimerkiksi Trixien kassit, osta Hurtta. Jos olet valmis sijoittamaan osta RW tai joku kotimaisista käsintehdyistä malleista. 

Alueella oli majavia, tämän vuoksi yksi reiteistäkin oli muutettu mäkisemmälle alueelle. Majavat olivat padonneet lammen, vedenpinta noussut ja polku jäänyt vedenpinnan alle. Harmi sinänsä, lampi oli todella kauniin näköinen. Mutta nousut jyrkille kallioillekin olivat sen arvoisia, maisemat oli kauniita. 

Retkiseura oli mukavaa, koirat tulivat kaikki toimeen keskenään. Kuuran mielestä oli parasta mennä alistumaan Tuikulle, jolla paloi käämit heti ja halusi murjoa riisenilasta. Meno oli kuin 1,5v sitten Seitsemisen kansallispuistossa. Tuikku kurmuutti riisenin pentua, joka väkisin halusi tulla alle kuin koppakuoriainen. Toki nyt neideillä oli kopat päässä, ihan että jos menee tunteisiin niin ei tule damagea. Hauskaa näytti olevan molemmilla. Omalla tavallaan oudot.