Tai ainakin bloggaamisen maailmaan. Blogi on viettänyt horroksessa kesän verran. Nyt olen viritellyt sitä, tuunaillut ulkoasua ja alkaa olla aika laittaa töpseliseinään.
Kesä tuli, kesä meni. Syksy saapui. Me olemme poistuneet Taivalkoskelta, saapuneet Tampereelle ja kohta hopearaketti kiidättää meidät Muonioon. Suomi on pitkä maa ja ilokseni olen huomannut, että mulla on nykyää kaksi kotikaupunkia. On Tampere, sekä Muonio. En osaa kuvitella, ettenkö saisi viettää Talvea (isolla T:llä) pohjoisessa Tunturi-Lapissa. Toisaalta, haluan olla kesän Etelä-Suomessa harrastussorvien äärellä omien koirieni kanssa. Liikkuva elämäntyyli tuntuu tällä hetkellä siltä sopivimmalta, joten eiköhän liikuta sen tahtiin!
Tämä on koirablogi, joten mennäänpä koira-asioiden ääreen. Kesällä kerkesi tapahtua kaikenlaista. Oli iloja ja suruja, töitä, reissuja, retkiä. En nyt aio kuitenkaan paneutua menneisiin vaan blogi jatkaa elämää tästä hetkestä eteenpäin.
Joku tarkkasilmäinen saattoi huomata, ja jos totta puhutaan niin ihan hemmetin sokea pitää olla ettei huomannut, että meille on muuttanut Supikoira. Ihan ehta ja aito Supi. Supi on whippet. Tässä kohtaa moni varmaan miettii, että kajahtanut se on tuokin tyyppi. Täysin holtitonta koirienpitoa ja hamstraamista. Ei mitään järkeä.
Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että koirienpidossa harvoin on järkeä. Olit sitten rotu-uskollinen, sekulityyppi tai muuten vaan kajahtanut. Tätä tehdään ns. rakkaudesta lajiin, rakkaudesta koiriin. Siitäpä syystä päätin tehdä totaalisen suunnanmuutoksen ja toteuttaa haaveeni omasta vintistä. Koiraksi valikoitu whippet, enkä ole päivääkään (no kahtena päivänä koko ajasta..) tätä päätöstä katunut.
Ensimmäisen kerran tapasin Supin, kun olin ollut jutulla kasvattajaan ja sopinut, että käyn tutustumassa. Se oli pieni ruikku, joka upotti terävät piranjan hampaansa kyselemättä käsivarteen ja sormeen ja varpaaseen. Siinä oli sitä jotakin. Ihastuin tyypin tuliseen luonteesen heti, vaikkakin ilmeisesti neiti teeskenteli normaalia kiltimpää tämän vierailun ajan.
Ihan heti en saanut tietoa, että muuttaako pienpeto meille vai löytyisikö jostain vielä parempi koti. Päätös kuitenkin oli, että musta tulisi whipetin omistaja. Jee! Olin etelässä vain käymässä töiden lomassa tällöin ja pitikin palata työmaalle Taivalkoskelle. Onneksi saatiin sumplittua pennun hakureissu siten, että kasvattaja tuli puoliväliin vastaan.
Huonoa onneakin on näihin kahteen ja puoleen kuukauteen mahtunut. Neiti Menevä En Kuole Koskaan Olen Kuolematon Ja Superwhippet onnistui telomaan jalkansa, nyt kuitenkin ollaan jo voiton puolella tässä asiassa. Raudanlujat teräshermot on tällä pennulla, eikä liikuntarajoitteisuus, pakettikinttuisuus, tötsäpäisyys taikka häkkilepo ole aiheuttanut mitään vaikeuksia. Päinvastoin neiti on oppinut oikein rauhalliseksi oleskelijaksi ja sisäsiisteys asiatkin sisäistettiin jo ennen 3kk ikää. Nyt 4,5kk ikäisenä tosin vasta olen ns. varma siitä, että asia tosissaan on sisäistetty.
Aurille ja Kuuralle kuuluu samaa hyvää mitä aina ennenkin. Kuuran kanssa treenataan nyt tähtäimenä AVOin luokka tokossa ja Aurin kanssa on veto/pyörälenkkejä tehty, sekä pitäis vielä tälle syksyä keretä verijälkeä vetämään. Auri ja Supi ovat myös ystävystyneet hyvin keskenään, Kuuralla vielä vähän ällöttää pentu vaikka sitä pitääkin mennä nuohoomaan, että voi sille sitten murahdella.
Ensimmäisen kerran tapasin Supin, kun olin ollut jutulla kasvattajaan ja sopinut, että käyn tutustumassa. Se oli pieni ruikku, joka upotti terävät piranjan hampaansa kyselemättä käsivarteen ja sormeen ja varpaaseen. Siinä oli sitä jotakin. Ihastuin tyypin tuliseen luonteesen heti, vaikkakin ilmeisesti neiti teeskenteli normaalia kiltimpää tämän vierailun ajan.
Ihan heti en saanut tietoa, että muuttaako pienpeto meille vai löytyisikö jostain vielä parempi koti. Päätös kuitenkin oli, että musta tulisi whipetin omistaja. Jee! Olin etelässä vain käymässä töiden lomassa tällöin ja pitikin palata työmaalle Taivalkoskelle. Onneksi saatiin sumplittua pennun hakureissu siten, että kasvattaja tuli puoliväliin vastaan.
Huonoa onneakin on näihin kahteen ja puoleen kuukauteen mahtunut. Neiti Menevä En Kuole Koskaan Olen Kuolematon Ja Superwhippet onnistui telomaan jalkansa, nyt kuitenkin ollaan jo voiton puolella tässä asiassa. Raudanlujat teräshermot on tällä pennulla, eikä liikuntarajoitteisuus, pakettikinttuisuus, tötsäpäisyys taikka häkkilepo ole aiheuttanut mitään vaikeuksia. Päinvastoin neiti on oppinut oikein rauhalliseksi oleskelijaksi ja sisäsiisteys asiatkin sisäistettiin jo ennen 3kk ikää. Nyt 4,5kk ikäisenä tosin vasta olen ns. varma siitä, että asia tosissaan on sisäistetty.
Aurille ja Kuuralle kuuluu samaa hyvää mitä aina ennenkin. Kuuran kanssa treenataan nyt tähtäimenä AVOin luokka tokossa ja Aurin kanssa on veto/pyörälenkkejä tehty, sekä pitäis vielä tälle syksyä keretä verijälkeä vetämään. Auri ja Supi ovat myös ystävystyneet hyvin keskenään, Kuuralla vielä vähän ällöttää pentu vaikka sitä pitääkin mennä nuohoomaan, että voi sille sitten murahdella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti