Siinähän se taas sujahti ohi, kokonainen viikko ja vähän päälle. Lainatakseni erästä takavuosien tv-hahmoa: It's funny about time, when you want it to move along, it never does but when you're in a hurry, it disappears.
Ja kamera oli kyllä mukana, se vaan ei jostain syystä päässyt repusta ulos...
Maanantain treeneihin lähti pari ensikertalaista mukaan, uros ja narttu. Matkana aikuisilla oli 5 kilometriä ja ensimmäisenä pääsi junnu-uros 'tositoimeen'. Junnuhan sai valjaat viimeisenä ja kun oli kiinni, niin samantien lähdettiin liikkeelle. Junnun meno muistutti enemmänkin holtitonta poukkoilua, kuin ihan aitoa vetämistä liina kireällä, mutta eihän sitä kukaan ole seppä syntyessään! Hienosti junnupoika kuitenkin meni muiden seassa sen kilometrin, jonka oli valjaissa. Sitten vain junnu pois valjaista ja omaan boksiin junnutytön kanssa.
Vaihtopaikalla huomasimme tehneemme pienen lastausvirheen, junnut olivat isossa boksissa ja boksi sen verta syvä, että olisin tarvinnut Inspector Gadget käden junnutytön ulos saamiseksi. Neiti siis päätti vetäytyä kauimmaiseen nurkkaan ja pälyillä sieltä. "En varmana tule ulos! En!" No, eipä siinä sitten sen enempää, mennään yhdeksällä hännäkkäällä takaisin.
Kotona tarhalla jätimme sitten boksin oven auki, että neiti saa tulla omana aikanaan ulos. Tunnin verta siinä kesti, että junnutyttö luikahti ulos autosta. Ja sitten vain omaan tarhaan junnupojan seuraksi.
Tiistaina tyttökin pääsi kokeilemaan vetoa ja samanlaista holtitonta poukkoilua oli hänenkin meno, mutta loppuviikkoa kohden molemmat selvästi paransivat ja ehkä uskallan väittää, että karvakorvien välissä sittenkin jokin raksuttaa, että kuinka tätä vetohommaa kuuluu oikeesti tehdä. Junnutyttö on vielä hieman vastahakoinen lähtemään tarhastaan tai boksista juoksemaan, mutta päivä päivältä vähemmän. Selkeesti näkee kuinka into ja halu vetämään vahvistuvat. Nyt on vain pitää toivoa, ettei mitään negatiivista satu, mikä kokonaan veisi halun lähteä vetämään.
Tällä viikolla vaihdoimme treeniporukoita, jotta oppisimme tuntemaan mahdollisimman monta koiraa tarhalta. Minä jäin tarhalle ja toinen työkaverini lähti autotreeneihin. No, koska on syksy, niin maa on märkää ja kun treenirinki on siinä missä se on, vaaran rinteessä, ja sitä hinkataan useita kertoja päivässä niin johan vain syntyy kuoppaa ja mökkyä ja uraa ja vaikka mitä. Ja rapa lentää! Viime viikolla huuhtelimme mönkkärit joka päivä, sen verta vetelää oli. Tuntui, etteivät koiratkaan jaksaneet vetää kun aina mönkkäri 'jumitti' liejuun kiinni. No, tällä viikollahan tätä ongelmaa ei sitten esiintynyt, pakkasta kun on ollut päivälläkin, mutta mutta... Rinkihän on jäätynyt lähinnä keskeneräistä pottupeltoa muistuttavaksi röykkeliköksi! Koiriahan epätasaisuus ei niinkään haittaa, mutta kyllä siellä mönkkärin päällä verraten epämukavaa on. Ei arvaa arvon musher takalistoaan penkille asettaa, siitä sinkoutuu yllättävän äkkiä jonnekin suunittelmattomaan suuntaan. Ehei, parempi vain seistä tönöttää ja ottaa käyttöön henkilökohtaiset iskarit, eli pakarat, reidet ja säihkysääret. Tiistaiaamuna sitä tiesi ryttyyttäneensä pottupellolla...
Viime viikolla kävimme eläinlääkärillä, eräs koiraherra oli onnistunut repimään huulensa ihan kunnolla auki. Hurjan näköinen se oli, kuivunutta verta ja purua oli takertunut haavaan, mutta kun eläinlääkäri oli saanut haavan puhdistettua, niin ei se nyt ihan toivottomalta näyttänyt. Tikkejä herra sai, sekä sisälle suuhun, että ulkopuolelle ja kaulurin. Noh, herra sai lisäannoksen rauhoittavaa, kun tuntui heräilevän kesken tikkaamisen ja niinhän siinä kävi, että herra lähti mukaani kotiin heräämään ja tarkkailtavaksi. Kauluri herralla oli puolitoista päivää, herra oli sitä mieltä, että ei sovi töttörö huskypojalle, ei. Ja senhän tietää kuinka tikkien kävi kun ei ollut suojaa... Onneksi ja onneksi vain ulkopuolen tikit pettivät, sisäpuolen tikit eivät. No, nyt sitten huuhdellaan ja voidellaan naamaa ja toivotaan parasta. Meinasi epätoivo vallata kun löysin kaulurinraadon, mutta haavassa ei ole märkää eikä muutakaan inhaa ja ylimäärästä, niin ehkäpä siitä vielä huuli tulee.
Tällä viikolla oli sitten vuorossa vähän suurempi setti eläinlääkärille... Fordin bokseihin meni tällä kertaa viisi pentua ja kolme aikuista. Sinne pienemmälle puolen, sille puolen, josta vastahakoiset yksilöt (=pennut) saa otettua pois. Nämä viisi ovat tarhan vanhimmat pennut ja heille oli tiedossa toinen rokotus. Lääkärillä aloitimme pennuista, yksi kerrallaan kannoimme ne sisälle ja jokainen sai kaksi rokotetta, nelosrokotteen ja rabieksen. Tarkoitushan oli, että jokainen pentu saa rokotuksen, eikä joku saa kahta ja toinen jää ilman. Suunittelimme, että otetaan pentu boksista ja kun se on rokotuksensa saanut, tuupataan tyhjään boksiin. Kerrankin homma toimi suunitellusti!
Sitten vuoroon tuli nuori neitokainen, joka ultrattiin. Neitiä kyllä jänskätti ihan hirmuisesti! Ihan outo paikka ja hieman vieraat ihmiset ja täysin uppo-outo täti, joka ajeli masusta karvoja jollain surisevalla laitteella. Sitten se täti pani jonkin ihmevekottimen massun päällä ja liikutteli sitä. Ihan ihme touhua... Kyllähän sieltä löytyi koiran alkuja, mutta kun kyseessä oli nuori neito ja suunittelmaton raskaus, tämä neiti sai aborttipiikin. Julmaa se on, mutta mielestäni vielä julmempaa on antaa koiran kantaa täysi aika, synnyttää ja sitten murhata pennut. Sotii niin rajusti omaa moraaliani vastaan tämä jälkimmäinen.
Seuraavaksi koiraherrat Vekkijalka ja Niskapurema. Herra Vekkijalalla oli ihan siisti L:n mallinen haava takajalassa, tikkejä ja hieno vihreä tassuteippi siihen päälle. Ja kauluri, sekä sisähoitoa. Tällä kertaa herra pitäisi töttörön päässä niin kauan, että haava on ummessa! Herra Niskapurema jäi sitten viimeiseksi. Reijät kyllä olimme löytäneet tarhalla, joten siinä mielessä ihan peruskauraa, mutta kun herran koko niska ja takaraivo ja selkä lapojen kohdilta oli ihan märkä sekä ihottumalla, emme tienneet mitä muuta herralla on. Ja huoli oli, totta kai. No, selvisi, että herralla on vähän kuumetta, tulehduksesta johtuen ja muutama kuiva kohta sekä tietty ne puremajäljet. Ei muuta. Herra sai pari aputikkiä reikiinsä, sisähoitoa ja parin päivän päähän Petadinepesun. Ja kuiviin kohtiin Vetramiliä, koiriitten ihmesalvaa.
Huomenna olisi sitten herra Niskapureman suihkupäivä... Mielenkiinnolla odotan, sillä tietystihän menin hölmöyttäni lupaamaan, että pesen herran. Tarhalla on kyllä suihku, mutta se on sellainen ihmisten suihkukaappi, jossa on liukuovet ja Urheta Rekikoiraa ei tietenkään saa mitenkään sinne kiinni. Täytynee jättää pesu ihan viimeiseksi, koska kumminkin kastun, jos en aiemmin, niin viimeistään sillon, kun koira ravistaa.
Viikon päästä olisi sitten etelänreissu, pikku Rommi tulee kotiin. Jännättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti