Toisenlaista arkea

Jos miettii mikä ero on Tampereella ja Muoniolla, miettii periaatteessa sitä, että mikä ero on omenalla ja pesäpallolla. Molemmat on kaupunkeja - pyöreitä. 

Muonio on pieni kaupunki, vaikkei aivan lohduttoman pieni olekaan. Sijaitaan napapiirin pohjoispuolella, muttei aivan maailman katolla kuitenkaan. 500 metrin päästä kotiovelta näkyy joen yli Ruotsin vastaranta. Kun ajetaan aamulla pimeässä autolla kohti töitä saattaa tiellä seikkailla poro jos toinenkin. Jos vastaantulija vilkuttelee valoja, todennäköisesti tiellä edessä on jotain minkä vuoksi kannattaa hidastaa vauhtia. Ei suinkaan vittuillakseen vilkuttele. 

9.12. alkaa kaamos. Aurinko ei näytä naamaansa horisontin yläpuolella, vaikkei se tarkoitakaan sitä, että täällä olisi säkkipimeää seuraavan kuukauden - 3.1. asti - niin lähestulkoon kuitenkin. Pimeää on kuitenkin lähes 22 tuntia päivässä. 

Täällä ei kukaan katso oudosti jos lähdet moottorikelkalla aamulla töihin, vaikkakin suuri osa varmaan kulkee silti autolla. Julkista liikennettä ei oikeastaan ole, ellei koulukyytejä lasketa. Myöskään pikaruokaloita ei valotauluineen ja pitsan tuoksuineen ole joka kerrostalon alakerroksessa. Kerrostalojakaan ei taida montaa olla. Löytyykö täältä juuri yksi pikaruokaravintola, Rolls. Lähimmät pitsat saa hakea Oloksen laskettelukeskuksen kupeesta, jonne täältä on matkaa 5km. Ei sillä, että itse pikaruokia juuri koskaan edes söisin.

Tampereelta Helsinkiin on matkaa karkeasti arvioiden n. 200km. Muoniosta lähimpään isoon kaupunkiin eli Rovaniemelle on matkaa n. 300km. Täällä talvi on talvi ja pimeä. Kesällä aurinko möllöttääkin sitten aamua yötä päivää.

Mutta talveahan tänne tultiin etsimäänkin, ja talvihan saatiin. Eilen oli -20C pakkasta aamulla, kun startattiin reilu 20minuutin ajomatka työpaikalle. Kaupallekin kotoa kävelee sen reilu 20 minuuttia, Tampereella matkaan kului n. 5minuuttia, jos rauhassa kuljailit. Koiria ulkoilutetaan tienviertä myöten, satunnaisia jalkakäytäviä tai sitten kelkkareittejä pitkin metsässä. Koirakerhoja en tiedä, että olisi yhtäkään, mutta koiria on joka pihassa ja talossa. Yksi tai useampi. Lähes poikkeuksetta talon nurkalla aitauksessa haukkuu metsästys- tai ''poropaimen''koira, mutta on täällä jopa bordercolliekin lenkillä tullut vastaan.

Työ huskytarhalla on toistaiseksi vastannut odotuksia, mutta toisaalta ne ensimmäiset asiakkaatkin tulevat vasta ensi sunnuntaina tarhalle. Ensi maanantaina olisi sitten itselle eka asiakaspäivä, mietityttääkin, että millä tavoin jo opittu työkuvio tulee muuttumaan asiakkaiden vuoksi. 

Ilman asikkaitahan työkuvio on hyvin pelkistettynä seuraava; aamujuotto, koirien valjastusta ja treenirinkien ajoa valjakolla, häkkien siivousta, treenauksen jälkeen ruokinta. Toki sisältö on vähän erilainen, syvempi, ja pitää muistaa, että työtä tehdään eläinten kanssa. Joka päivä on vähän erilainen, jokainen koira on omanlainen persoonansa. Silti työt pitäisi saada tehtyä aikataulussa ja sujuvasti. Tietenkin pitää myös valmistaa koirien ruuat, tarkistella ettei koirat ole nahistelleet toisillensa vammoja, pitää silmällä narttuja juoksujen varalta, hoitaa potilaskoiria ja ennen kaikkea lällytellä vauvahuskyja...:D

Gandalf ja Matias, herttaiset seniorit.. ♥♥

Pentujakin on tällä hetkellä muutama pentue. Kaikki vähän eri ikäisiä. Osa on jo vanhempia, muttei vielä kuitenkaan tarpeeksi vanhoja treeneihin tai töihin ja osa on sitten juuri luovutusikään tulleita pikkunaperoita (yllä). Pentujen kanssa ruokintarutiinikin eroaa aikuisista, pitää vähän katsoa, että kaikille riittää ja kaikki saa syödä. Ruuan yhteydessä pentuja myös sosiaalistetaan ja luodaan niille positiivisia mielikuvia ihmisistä ja muista asioista. 

Tarhalla on työkoiria niin paljon, että olisi täysin sula mahdottomuus viettää jokaisen rekikoiran alun kanssa niin paljon aikaa kuin kotikoirien kanssa kotona vietetään. Joten positiivisten kokemusten ja pienten yhteisten hetkien merkitys näiden pentujen kanssa korostuu paljon. Ja onhan se mukava viettää hetki työn lomassa rupsuttelemalla pikkuhaskin alkuja, jotka yrittävät repiä lahjetta, kenkää, pipoa ja hanskaa.. Itselle hankalaa on olla adoptoimatta jokaisesta pentueesta vähintään yhtä pentua kotiin, jossa lauma alkaa jo olemaan maximi koossa.. ♥

Tarhalla majailee myös muutamia aikuisia rekieläimiä, joille työnteko ei yrityksistä huolimatta maistu. Usein näille koirille etsitäänkin sitten oma koti muualta, harrastevaljakosta tai ihan kotikoiraksi. Jotkut koirat toisaalta syttyvät vetohommille vähän myöhemmällä iällä, joten ihan nuorten koirien kanssa ei heti luovuteta vaan annetaan niille lisää aikaa päättää tulevaisuuden suuntautumuksistaan. Myös näiden aikuisten koirien kohdalla pitää pysyä tiukkana, muuten sitä äkkiä huomaa omistavansa oman pienen huskytarhan olohuoneessa..

Työn raskaan raatajat. Kun aamulla aletaan juoton jälkeen laittamaan rekiä valmiiksi ja haetaan ensimmäiset koirat valjastukseen on meteli korvia huumaava. Yli 100 koiraa ilmoittaa haluavansa päästä töihin ulvomalla ja haukkumalla, osa hyppii ja juoksee malttamattomana ympyrää. Sitten kun valtaosa koirista on treenirinkinsä juossut ja viimeisiä valjastetaan on melutaso laskenut, mutta näille koirille yksikin tarhasta ulkona oleva koira tarkoittaa sitä, että pian pääsee juoksemaan, ja siitähän valtaosa näistä koirista nauttii enemmän kuin mistään.

Näkymä 'toimistolta' oli eilen tällainen. Pakkasta oli n. -15C ja aurinko jaksoi vielä nousta vihdoin hälvenneen pilvipeitteen takaa. Hetken sitä tällainen etelä-suomalainen kaupunkilainen tunsi olevansa matkailuyrityksen julisteen sisällä. Onhan sitä toki ennenkin Lapissa töitä tehty, mutta märän pitkän etelän syksyn jälkeen nämä maisemat ovat lumoavia.