Taivaaseen kurkottajat

Vapaapäivä kulutettiin tänään heti aamupäivästä lähtemällä Rennyn ja koirien kanssa Särkivaaralle hiihteleen ja lumikenkäilemään. Molemmat otettiin vain yksi oma koira mukaan, puolet jengistä sai siis jäädä lepuuttaan luitaan kotiin siksi aikaa. Ostin hetki sitten itselleni elämäni ensimmäiset umpihanki lumikenkäsukset. Pitkän harkinnan jälkeen päätin sijoittaa rahani niihin, ja tänään pääsivät heti testiin. Jottei kaikki olisi ollut ihan täydellistä niin Rennyn pakettiauton taka-osaston sivuovi on jäätynyt kiinni eikä sitä saatu auki, jotenka pakkauduttiin sitten matkustamon puolelle, sukset, lumikengät, reput, koirat ja naiset. Hyvin mahtuu!

Ajomatkan jälkeen viriteltiin kulkuvälineet jalkoihin, koirat liinoihin ja vyölle kiinni. Matkaa tieltä vaaran huipulla olevalle kohdalle oli n. 2km. Menomatka oli siis kahta pientä alamäkeä lukuunottamatta tasaista nousua. Lumikenkäsuksissa on integroidut nousukarvat mitäk huomattavasti helpotti kapuamista. Suksi ei lipsunut ja luistanut kuin aivan muutamassa kohdassa oikein pehmeällä ja pystyllä kohdalla. Sattuipa matkalla eteen kaksi poroakin

.

Auriin on Lapin taika puraissut oikein kunnolla ja neitistä on kuoriutunut sisukas ja innokas vetäjä, toki kirittäjänä juosseet porot myös lisäsivät neidin vetointoa, mutta välillä vauhtia oli aavistuksen liikaakin ja pari kertaa löysin itseni naamaltaan ja selältään umpihangesta.

Kodalle päästyämme joimme lämpöset juomat; kaakaoo ja teetä. Koska retki oli vain lyhkänen ja haluttiin vielä valosalla aikaa takaisin niin ei alettu tekemään tulia vaan pidettiin tauko lyhyenä ja tehokkaana. Matka autolle päin olisikin sitten laskua ja mäkeä, hurraa! Isoimmat mäet mentiinkin melkosta haipakkaa, aavistuksen pelotti Aurin tassujen takia, että jos pysähtyy niin ettei jää alle. Lumikenkäsukset kun on varustettu myös teräskanteilla. Paluumatka sujui kuitenkin oikein leppoisasti ja alas päästyä jäi sellainen fiilis, että no olisihan tässä nyt pitemmällekin voinut! Ei huono siis.

Tarhalla työt on sujuneet oikein kivasti. Nyt kun asiakkaitakin on alkanut tulemaan ja treenikausi on päättynyt. Tuntuu, että nyt vasta hommat oikeasti alkaakin. Mielestäni aloitin harjoitteluni oikein hyvässä saumassa, pari viikkoa ennenkuin asiakkaat saapuvat. Kerkesin hyvin oppia valtaosan koirista, ja päivittäiset perusrutiinit mitä työhön kuuluu. Nyt kun asiakkaat tuovat oman pienen lisänsä jokaiseen päivään niin ei tarvitse enää pähkäillä perusasioiden äärellä, kun ne jo sujuvat aika hyvin, ja voikin keskittyä oppimaan uusia asioita asiakkaiden tuomista "haasteista".

Kenelle tällainen huskytarha työ sitten sopii? No ei ainakaan siististä sisätyöstä tykkäävälle. Työ on ajoittain sotkuista, vietät kahdeksan tuntia tai enemmän ulkona. Pakkasta on nolla kelistä sinne -30 -asteen pakkasiin, mutta työt on tehtävä ja ulkona ollaan. Hetkittäin on kiire ja toisena hetkenä taas kerkiät vähän hengähtämään paskan lapioinnin ja koirien lomassa. Mietiskelinkin itsekseni, että vaikka työ asiakkaiden kanssa voi olla välillä stressaavaa niin toisena hetkenä, kun vietät muutaman minuutin tarhassa rapsutellen rekikoiraa tai pelleilet jonkun pennun kanssa, se tasoittaa stressit aikalailla nollaan.

Mutta pitää sitä vähän hullukin olla.
Ensin vietät täyden päivän työpaikalla koirien kanssa, syötät, juotat, juoksutat ja valjastat.
Sen jälkeen tulet kotiin, lähdet omien koirien kanssa vetolenkille, syötät juota, rapsutat ja rakastat.
Koirat on vähän kuin sipsit, et voi tyytyä vain yhteen.