Mandoliinimies

Kevättalvi on virallisesti täällä, ainakin huomisesta eteenpäin. Maaliskuu! Kyllä vain kuukaudet katoaa hirveän nopeasti, kevät lähestyy hirveää kyytiä. Päivät ovat jo pitkiä ja valoisia, upeita aurinkoisia kelejä ja rapeita paukkupakkasia on mahtunut helmikuulle.

Tammikuun pimeydestä selvittiin helmikuuhun. Helmikuu on usein kylmin kuukausi täällä pohjoisessa, ainakin näiden kolmen talven perusteella väitän näin. Tänä vuonna ei tullut -40C asteen pakkasia, mutta riittävän kylmiä päiviä saatiin. Töitä sai tehdä ns. jääpuikot nenässä ihan kiintiöllisen. 

Miten minun koirat selviää täällä pohjoisessa? 

Aurihan on luotu näihin olosuhteisiin, onhan se Lapista lähtöisinkin. Toki sisäkoiran elämää viettelevä spoilattu parhauseläin ei tarkenisi tarhakoiran elämää vietellä, vaan tykkää käpertyä sängylle viereen yöksi nukkumaan. Niin kauan kun pysytää liikkeellä ulkona niin ei neiti Aurilla ole ollut mitään ongelmia kylmän kanssa, edes kylmimpinä päivinä. Itse kyllä rajoitan ulkoilua kaikista kylmimpinä päivinä, eli kun elohopea laskee sinne -30 ja alapuolelle. Toisekseen jos olen ollut jo 8-10h ulkona töissä niin sitten, kun pääsee kotiin ei hirveästi kiinnosta viettää ylimääräistä aikaa pakkasen valtakunnassa. 

Kuura on vähän semmoinen rajatapaus tarkenemisensa kanssa. Nyt se piti taas trimmata, koska karva oli kypsää ja alkoi irrota. Tämähän meinaa sitä, että se on ihan nakulaku taas ja tarvii päälleen vähintään fleecepaidan, mutta mielellään ihan jonkun lämpöisen toppatakinkin, jotta tarkenee. Kuuralle olen käyttänyt Pompan toppatakkia, mutta siinä rintapala kerää ikävästi lunta takin sisään, siis sinne kankaiden väliin, niin en ole oikein ollut tyytyväinen siihen. Kepeätaipaleen "poolopaidat" toimivat kevyillä pakkasilla. 

Nyt ostin Feel -merkkisen toppatakin alesta molemmille, Supille ja Kuuralle. Se istuu oikein hyvin, muttei ole ihan niin super lämmin kuin myyntiteksti antoi ymmärtää. Melkein kovimmille pakkasille vielä saa laittaa poolopaidan alle. Kuura myös on tämän talven ulkoilut hoitanut rekikoira töppöset jalassa. Sillä paakkuuntuu lumi ja jää tassujen pohjaan todella sitkeästi niin käyttämällä kevyitä, mutta kestäviä, tossuja on saatu paljon nautinnollisempia ulkoiluhetkiä.  

Supi the whippet, josta moni on muutenkin ollut hämmentynyt, ei ole luotu pohjoisen oloihin. Ylläri! Mutta Supi pärjää hirveän hyvin täällä kaikesta huolimatta. Se on whipetiksi melkoinen tukkajumala ja on siedättynyt kylmiin keleihin sen verran kivasti, että välillä pitää muistutella itseä pukemaan sitä. Supin lyhyt turkki on yllättävän tiheä, paljon parempi kuin Kuuralla trimmin jälkeen. Eniten itseä hirvitti nuo ohuet korvan lepareet, että kuinka nopeasti ne paleltuu ja putoaa pois, mutta toistaiseksi ovat pysyneet päässä eikä ole tarvinnut pipoja käyttää.

Supilla on melkoinen varasto vaatetta, mullahan on siis koirille ihan oma kaappi missä on ylimääräiset remmit, pannat, valjaat, kassit, pussit, hoitotarvikkeet, herkut.... Supille sinne on kertynyt jo haalaria, toppatöppöstä, paitoja ja toppatakkeja. Mutta ompahan mistä valita. Alkutalvesta käytin sillä paljon enemmän vaatetta, koska oli junnumpi ja herkempi kylmälle. Nyt se on kuitenkin jo karaistunut ja pärjää hyvin. Töppösiä en oikeastaan ole edes sille tarvinnut, kerran käytin kun käytiin tunturissa seikkailemassa. 

Käytiin myös eläinlääkärillä eilen. Supi kävi tsekkauttaan itsensä tammikuulta jatkuneen on/off ripulin takia ja Kuuralle päivitettiin rokotukset ajantasalle. Kuurahan täytti helmikuussa jo neljä vuotta! Minne sekin aika on mystisesti kadonnut. ;O 

Supin vatsantoiminta on tosin nyt vähän tasaantunut Aurin erikoissafkalle siirtymisen jälkeen, mutta varmuuden vuoksi otettiin verikokeita ja tehtiin yleistutkimus, jossa Supi todettiin pirteäksi ja terveeksi, ainoastaan lämpö oli hieman koholla, mikä taas eläinlääkärin mielestä saattaa hyvinkin johtua ihan vain siitä, että käveltiin eläinlääkäriasemalle. Lämpöpiikki, mutta seurataan lämpöä ja odotetaan verikokeiden tuloksia. Painoa ruikulla oli huimat 11,3kg!

Katsaus menneeseen vuoteen 2017

Tammikuussa muutettiin Muoniosta Rovaniemelle, työpaikan vaihto hommia. Uusia tuttavuuksia ja uusia kokemuksia!

Keväällä, kun kausi loppui Rovaniemellä muutettiin Taivalkoskelle työn perässä. Samat koirat kuin Rovaniemellä, mutta työnkuva hieman eri jälleen. Taivalkoskella oli mukava asustella, keskellä ei mitään. Upeita ulkoilumaastoja kuivilla metsäkankailla, hullun paljon poroja, kirkkaita vesistöjä ja hiekkapohjaisia polkuja.

Kesällä reissailtiin Etelä-Suomeen, tavattiin vanhoja kavereita ja uusia koirakavereita, retkeiltiin, tehtiin kokemuksista elämyksiä, tutustuttiin uuteen rotuun ja loppukesästä kotiin muutti whippetlapsi Supi.

Syksyllä käytiin vielä Tampereella, käytiin katsomassa kasvattajan koiran kisajuoksua radalla, treffailtiin uusia rotutovereita, tavattiin muitakin kavereita ja otettiin syksy vastaan. Taivalkoskella oli mahtavat sienestysmaastot, marjoja oli laidasta laitaan ja työnkuva muuttui pikkuhiljaa ylläpidosta treenikauteen.

Käytiin vielä lomailemassa Etelä-Suomessa noin kuukauden ajan, jälleen työpaikan vaihdon välissä, ja marraskuussa alkoi jälleen matka Tampereelta Muonioon, tänä vuonna yhden naisen ja kolmen koiran voimin. Otettiin myös ensilumi vastaan etelässä ennen siirtymää Lappiin.

Lapissa muutettiin asumaan uuden kämppiksen kanssa rivitalo kaksioon, kylän keskustaan. Työt alkoivat treenikaudella, ja jatkuivat sitten vuoden loppuun asti asiakaspalvelu töissä safarien vetoa tehden. Joulukuu olikin sopivan kiireinen, eikä kaamoskuukautena tullut juuri tehtyä ylimääräistä. Työt ja omien koirien hoito ja lenkkeilytys veivät kyllä jokaisen minuutin vuorokaudesta. Nyt tammikuussa alkaa vähän höllentää ja on aikaa myös hömppähommille, chillaillulle, tuntureissa kiikkumiselle ja jopa bloggaamiselle, oho!

Kleptomaanin lepoloma

Supi on ollut nyt yhteensä 5vkoa sairaslomalla. Pitkä aika pienelle aktiiviselle koiralapselle. Sitä luulisi, ettei yhdelle ihmiselle kasaannu eläinlääkäri käyntejä vaativia koiria yhtä enempää kerrallaan. Mitä vielä? Supi jatkaa siitä mihin Kuuran kanssa jäätiin, ja tällä hetkellä Auri on kärkisijoilla "Halvin koira" -tittelin havittelussa, Kuuran nippanappa pitäessään häntäpäätä.

Supilla murtui jalka. "Haa haa, mitäs otti pienen koiran isolle kaveriksi". No ei se nyt ihan niinkään, sattuuhan näitä. Saatiin nopeiten leikkausaika Tampereelle, kaikista Suomen ortopedisia leikkauksia suorittavista paikoista. Tai no, Helsinkiin en soittanutkaan aikoja. Taivalkoskea lähempänä olleille ortopedeille leikkausjonot olivat hurjan pitkät ja päätin ajaa 1200km  (600km suunta) pienen koiralapsen jalan kuntoon saamisen vuoksi.

Leikkaus meni hyvin. Murtumat eivät olleet kasvurustoissa vaan keskellä kämmenluita oikeassa takajalassa. Luut järjesteltiin takaisin oikeaan järjestykseen ja ''nidottiin'' paikoilleen pikkuruisilla metallilaatoilla ja ruuveilla.

Jonkinverran olen saanut kuunnella naljailua siitä, että mitä kaikkea muuta olisinkaan elämässäni saanut aikaiseksi sillä rahamäärällä minkä olen pistänyt koiriin. Omasta mielestäni en mitään parempaa kuin mihin olen sen vapaaehtoisesti kuluttanut. Toki sen leikkaukseen kuluneen nivaskan euroja olisi voinut kuluttaa vaikka Kuuran sterilointiin, Norjan roadtrip II, koiratreeneihin, kisoihin, ruokaan... Ties vaikka olisi miettinyt auton päivitystä. Se saa nyt kuitenkin odottaa, kasvatellaan "koirakassaa" taas yksi talvi ja katsotaan sitten uudelleen.

Tänään käytiin kontrollikäynti numero 9238042,5. Supia ei ole tarvinnut rauhoittaa yhdenkään röntgenkuvauksen ajaksi, ei edes silloin, kun tapaturma kävi. Neidillä on raudanlujat hermot ja kovempi kivunsietokyky kuin "yhdelläkään koiralla ikinä". Tulta ja tappuraa, mihinkään ei satu ellei suolenpätkät lentele. Sekin ainoa rtgn, mihin neiti rauhoitettiin, oli ennen leikkausta ja sen jälkeen samana päivänä.

Otin eläinlääkäriin Kuuran mukaan. Neiti Hormoonipöhöhöyryhullu. Valeraskaus part tuhat. "Mikset sterkkaa sitä". No pitihän se tänä syksynä sterkata, mutta ostinkin Supille uuden jalan sen sijaan. Ei tässä nyt ihan Hannu Hanhia tai Roope Ankkoja kuitenkaan olla. 

Kuuralle määrättiin Galastop, kuten toivoin, ja samalla tohtori hipelöi neidin pulleat utareet, joihin olin huomannut ilmestyneen muutaman kovemman pahkuran. Oletus on kuitenkin, että kysessä on vain tukkeutuneita maitorauhasia tms., valeraskauden meijerituotannosta johtuvaa ylimääräistä shaissea. Seuraillaan nyt kuitenkin, kovettumien pitäisi liueta pois yhdessä valeraskauden kanssa. Ja jos eivät liukene, niin sitten tuumataan, että pääseekö riiseni veitsen alle. 

Kuvituskuviksi valikoin Supposen deitit dogo argentino neiti Demin kanssa pari päivää sitten. "Apua sehän on saikulla! Hullu on päästänyt sen irti! Dogot syö whipettejä aamupalaksi! Mitä jos se ois menny uudelleen rikki!" No eipä mennyt, eikä syönyt ja hauskaa oli. Rajoitetusti hetken ajan. Sitten laskettiin isot mörssärit kentälle ja Subutex sai toimia katseluoppilaana.

Katsokaa miten söpösiä nääkin turret osaavat olla. <3